1. toukokuuta 2020

Mari Mörö: Tuhannenkymmentä perhosta

Teksti: Mari Mörö
Kuvitus: Mirkka Eskonen
Teos 2020, 59 s.

Kirjan kannessa on perhosia.

Talvi on kuin kasvu-unta.
Ja kevät taas: yllätys
ja kukkimisen villitys!

Mari Mörön ja Mirkka Eskosen runokuvakirja Tuhannenkymmentä perhosta on ihana. Jo kansi vie ajatukset suloiseen suveen.

Kauan on pioni kukkinut,
ja mummo on kertonut,
että se on ollut siinä aina.

Mari Mörö kirjoittaa tutuista asioista, tutuista kasveista. Juuri jotain tällaista kaipaan näinä poikkeusaikoina. Minullakin on pionimaa. Vanhaemäntä on kertonut, että pionit ovat hänen anoppinsa istuttamia.

Lippusalon tuntumassa,
punaisena hehkumassa
joka vuosi uudestaan. 

Isotätini pioni kukkii nimipäiväni aikaan. Muistan, miten sain pioneista kootun onnittelupuskan. Joka vuosi uudestaan. Täti kuoli ajat sitten, mutta edelleen hänen pioninsa kukoistavat joka kesä.

Teos on jaettu neljään osaan. Tulkitsin, että kaksi ensimmäistä Pitkin poikin ja Älä säiky perhonen voisivat kertoa keväästä ja kesästä, Uinuksissa syksystä ja kokoelman päättävä Kimmer kommer talvesta. Luonnon tapaan teos on moninainen. Ei vuosikaan, enää ainakaan, ole jaettavissa selvästi neljään toisistaan erottuvaan vuodenaikaan. Mirkka Eskosen kuvitus kuitenkin tekee teoksesta eheän ja kuljettaa lukijan läpi moniaiheisten runojen. Ei tämä runokirja pelkästään koristekasveista kerro, vaikka tekijä muiden kirjallisten töidensä ohella puutarha-aiheista blogia pitääkin.

PS Mistä kertookaan runo, jonka nimi on Kimmer kommer?






1. huhtikuuta 2020

Sundström, Josefine: Tam-Tam menee päiväkotiin

Teksti: Josefine Sundström
Kuvat: Mervi Lindman
Suomentanut: Satu Karhu
Otava 2020, 27 s.

Alkuteos: Boken om att gå på förskolan 2018





Josefine Sundströmin ja Mervi Lindmanin teos Tam-Tam lupaa takakannessaan, että "kirja on täysosuma päiväkodin aloittavalle taaperolle". Myös mainosnikkari on osunut. Kirja tosiaan on täysosuma. Monet lapset aloittavat  päiväkodissa, kun ovat vielä vaipoissa. Kovin pitkiä kirjoja he eivät kuuntele, vaikka vanhempi haluaisikin käsitellä päiväkotiasiaa kirjojen kautta. Kivoja päiväkotikirjoja on paljon, mutta hiukan isommille. Sen sijaan näille pienimmille on oikeastaan vain Kolmikko-sarja.

Tam-Tam ei vielä käytä kieltä täydellisesti:


Tam-Tam on iso.

Osaa seistä. Osaa kurkottaa. Osaa kävellä.

Tam-Tam osaa sanoa hei. Osaa sanoa joo.

Osaa sanoa ei.

Josefine Sundströmin kirjoittaman tarinan on kääntänyt Satu Karhu.

Aivan parasta on, että teoksen on kuvittanut Mervi Lindman. Kuvittaja on tuttu esimerkiksi Prinsessa Rämäpää -kirjoista,

Teos tuo oivan lisän päiväkotikirjoihin. Siinä käsitellään hoidon alkuun liittyvät asiat juuri taaperon näkökulmasta. Lisäplussaa kirja saa siitä, että sen teksti on lyhyt.


Olen käynyt läpi uudehkoja kuvakirjoja, joissa käsitellään päiväkotiarkea. Laajempi juttu tästä löytyy Onnimannista 1/2020.

1. maaliskuuta 2020

Rahikka, Kerttu: Elsa ja Lauri riehuvat

Kirjoittanut Kerttu Rahikka
Kuvittanut Nadja Sarell
Graafinen suunnittelu ja taitto Jussi Kaakinen
Mäkelä 2019, 31 s.
Painettu Latviassa






Kerttu Rahikan kirjoittaman Elsa ja Lauri riehuvat -kirjan tarina alkaa päiväkodin naamiaispäivästä ja päättyy siihen kun sisarukset kömpivät kotisänkyihinsä. Kirja kuuluu sarjaan, ja kuten muissakin osissa, kirja päättyy tieto-osuuteen, joka syventää kirjan teemaan liittyviä tietoja ja taitoja. Tässä tieto-osuus haastaa lasta ja aikuista pohtimaan riehumista ja rauhoittumista. Aikuista puhutellaan omissa tietoruuduissaan.

Kirjailija työskentelee varhaiskasvatuksen opettajana, ja tämä hänen taustansa huokuu tekstistä.

Teoksen on kuvittanut Nadja Sarell. Kuvitus kytkee tieto-osuuden tarinaan ja tekee teoksesta hyvän kokonaisuuden.

Kirjastonhoitajan mieltäni hiveli se, miten paljon kirjoja näkyy kuvituksessa. Laskepas, montako kirjankäyttötilannetta löydät.


1. helmikuuta 2020

Niemensivu, Reetta: Maalarisiskot

Suuri kurpitsa 2019, 118 s.



Maalarisiskot on fiktiivinen kertomus, joka perustuu todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin. Reetta Niemensivun sarjakuva-albumi on todella ajankohtainen. Helene Schjerfbeckiä tuntuu tulevan nyt joka tuutista. 

Olin pitkän tauon jälkeen elokuvissa. Hämmästyksekseni lipunmyynnin jono luikerteli kadulla asti. Kysyin, onko sellainen Raumalla kovinkin tavallista. Sentään arki-ilta. Ehdin arpoa vielä hyvän aikaa siinä jonossa, menisinkö katsomaan Helenen vai Teräsleidit. Valitsin jälkimmäisen, koska sitä tähdittää iki-ihana Seela Sella - ja koska näytti siltä, että siihen saliin oli tilaa. Helene Schjerfbeck ei kuitenkaan jättänyt minua rauhaan ja pari iltaa myöhemmin löysin itseni jälleen elokuvateatterista. Minulla kävi tuuri: Helene ei ollut loppuunmyyty sinä iltana.

Helene-elokuva jatkaa siitä, mihin Reetta Niemensivun sarjakuvaromaani jää. Vähänkö tunsin itseni sivistyneeksi, kun olin jo tutustunut Helene Schjerfbeckiin ja tämän aikalaisiin Niemensivun mukana. Sen paremmin elokuva kuin sarjakuvaromaani ei vaadi katsojaltaan taidehistorian opintoja, mutta silti pidän molempien parhaana antina Helene Schjerfbecin maalausten syntytarinoita.

Reetta Niemensivun sarjakuvaromaani kertoo paitsi Helene Schjerfbeckistä myös kolmesta muusta nuoresta naistaiteilijasta. Helene Schjerfbeck, Helena Westermarck, Maria Wiik ja Ada Thilén muodostavat tiiviin nelikon, jonka jäsenet pyrkivät kehittymään taiteilijoina aikana, jolloin naisten taideopintoja pidettiin tarpeettomina. Teoksen alussa Helene Schjerfbeck matkustaa Pariisiin, kuten kaikki muutkin aikaansa seuraavat taiteilijat.Ystävät ovat siellä jo.

Välillä palataan Helsinkiin, jossa kotiväki ei todellakaan aina osaa antaa taiteilijalle työrauhaa.

Myös Reetta Niemensivu on kiinnostava taiteilija. Pidän erityisesti Maalarisiskojen miellyttävästä värimaailmasta. Kaikkien muiden avujensa lisäksi tekijä osaa pelkistää tekstinsä niin, että se mahtuu ruutuihin. Ole tarkkana sen kohtauksen kohdalla, jossa Edelfelt antaa Helene Schjerfbeckille suklaata kiitokseksi maalausavusta. Siinä ei tekstiä tarvita edes joka ruudussa. Suklaapalkka taitaa olla tänäkin päivänä kiusallisen tuttua monelle taiteilijalle. Jos itse saat palkaksi usein pelkkää suklaata, kannattaa googlettaa, mitä Helene Schjerfbeckin maalausten nykyhinnoista kerrotaan.

PS Povaan etunimille Helene ja Helena kovaa nostetta.

1. tammikuuta 2020

Jenny Jägerfeld: Comedy Queen

Alkuteos: Comedy Queen

Kääntäjä: Katriina Kauppila
Otava 2019



Comedy queen -romaanin on kirjoittanut Jenny Jägerfeld ja ruotsin kielestä suomentanut Katriina Kauppila. Teos kertoo 12-vuotiaasta Sashasta, joka yrittää selvitä äitinsä kuolemasta.

Strategiani on yksinkertainen. Äiti epäonnistui elämässä. Ja kuoli. Siihen oli monta syytä. Minä ajattelin onnistua elämässä. Yksi tapa onnistua on varmaankin, etten tee samoja asioita kuin äiti. Että opin hänen epäonnistumisistaan ja toimin päinvastoin. Siksi olen tehnyt listan, jossa on seitsemän tärkeää kohtaa. Ratkaisuja minun ongelmiini.

Sasha ei halua olla kuten äitinsä, joka itketti ihmisiä. Sashasta on tuleva hauskuuttaja, koomikkojen kuningatar. Hän tahtoo olla ihminen, jolla on funny bones, hauskat luut. Sellainen, joka on hauska ihan luita ja ytimiä myöden.

Isä mutisee jotain läksyistä, mutta Sashan mielestä on se ja sama, millaisista kerroksista maapallo koostuu. Sasha haluaa olla hauskuuttaja, ja hänellä on myös muita tavoitteita, jotka hän muotoilee listaksi. 

Sashan listan kuusi kohtaa ovat sisällöltään melko kirjavia. Esimerkiksi ”1) Leikkaa tukka pois.” ja ”3) Älä lue kirjoja.” Tarinan edetessä lukijalle selviää, miten Sasha suoriutuu näistä itse asettamistaan askelmerkeistä ja ovatko ne ylipäätään järkeviä.
Sanotaan, että äiti on se, jota ihminen kaipaa kuolinvuoteellaan. Äiti hoivaa lasta pyytettömästi ja auttaa tämän aikuisuuteen. Sasha menetti äitinsä ennenaikaisesti. Lukija, niin lapsi kuin vanhempi, pystyy samaistumaan päähenkilön menetyksen suuruuteen. On helppo ymmärtää myös Sashan isän voimattomuuden tunteita, kun tytär ei näy surevan.

Ja eikö hän tajua, että teen hänelle palveluksen? Eikö hän tajua, että en halua tehdä häntä surullisemmaksi kuin hän jo on? Minä en halua olla sellainen, jota hänen täytyy lohduttaa.Niin kuin äiti.

Sashan äiti sairasti masennusta ja päätyi tappamaan itsensä. Näitä teemoja ei kovin monessa nuortenkirjassa käsitellä. Eteenkin hautajaiskuvaus liikutti mieltäni. Onneksi Sashan setä oli isän ja Sashan tukena. Sashalla on myös useita muita viisaita aikuisia rinnallaan. Sekä kerrassaan loistava bestis.

Comedy queen loppu on toiveikas, mikä onkin nuortenromaanissa hyvä ratkaisu. Pidin myös kirjaan liitetystä tietoaineksesta ja puhelinnumeroista, joihin voi soittaa, jos haluaa puhua jonkun kanssa. Aivan viimeinen kohta listassa on: ”Jos tarvitset pikaista apua, soita hätänumeroon 112”.

Kustantaja kertoo sivuillaan, että Jenny Jägerfeld (1974) on ruotsalainen psykologi ja kirjailija. Hänen toinen romaaninsa Oli kerran äiti joka katosi voitti Ruotsissa nuortenkirjoille suunnatun August-palkinnon 2010. Comedy Queenin Ruotsin radio palkitsi parhaana lastenkirjana 2018.Wikipedia tietää kertoa, että muitakin palkintoja on tullut. Comedy Queen on Jägerfeldin toinen suomennettu teos. Ensimmäinen oli Oli kerran äiti joka katosi (Karisto, 2011).

Tämän romaanin on kustantanut Otava. Se on julkaistu 2019 sekä tavanomaisena kovakantisena kirjana että e-kirjana. Teos on saanut avainlippumerkin. Painotuotteella on myös ympäristömerkki.