29. huhtikuuta 2011

Junttila, Suvi-Tuuli: Missä, tässä, jossakin…

Pienen pieni mutteri toteaa, että: ”Tämä ei ole timantin elämää! Tähän täytyy tulla muutos.” ja lähtee tutkimaan maailmaa. Se saa mukaansa koukun ja matkan varrelta kaveriksi löytyy myös keltainen pullonkorkki, jota väsyttää, kaikki. Matka jatkuu kolmisin ohi erilaisten ihmeiden, jotka saavat seikkailijat välillä aivan sanattomiksi. Vaikeitakin paikkoja tulee eteen, jyrkänteitä ja hyistä vettä, mutta yhteispelillä niistä selvitään. Pitkän matkan aavikon ja viidakon läpi taivallettuaan ystävykset löytävät joukkoonsa vielä neljännenkin, erakkona elelevän ruuvin, jolla on huikeaa näytettävää.

Sitten tulee yö. Aamun koittaessa pienten keltaisten kumisaappaiden omistaja kumartuu kaverusten yöpaikan ylle ja toteaa: ”Oih, timantti.” ”Minä löysin aarteen!”. Seuraavana iltana mutteri ihmettelee missä koukku ja korkki ovat. Ruuvi on nähnyt, kun ne häipyivät ja epäilee niiden jatkaneen matkaa. Mutteri ja ruuvi taas lienevät tyytyväisiä tähän uuteen olinpaikkaansa, ainakin tällä erää.

Suvi-Tuuli Junttila on luonut kirjan kuvituksen valokuvaamalla pienoismaailmoja, jotka hän on rakentanut eri materiaaleista. On pumpulia, pahvia ja pientä pitsin palaa. On keittiön hana (vesiputous), ihmeellinen vihreä paprika, hiekkalaatikkoaavikko, ja tietysti itse päähenkilöt: mutteri, koukku, pullonkorkki ja ruuvi. Sanoin on vaikea kuvata näitä kuvia, jotka tarkastelevat aivan uudesta näkökulmasta monia arkemme pieniä asioita ja tavaroita. Kuvien maailmat ovat kekseliäitä ja osa kuvista myös todella kauniita. Pieni on suurta ja kaunista.

21. huhtikuuta 2011

Syväjärvi, Annastiina: Kissanpissa

Teksti Johanna Venho

Tässä kirjassa kuvitus on pääosassa. Se on värikästä ja leikekirjamaista, ja siinä on joissain kohdin käytetty piirrosjäljen lisäksi erilaisia materiaaleja, kuten kangasta, räsymattoa tai vessapaperia. Veikkaisin, että kuvitus on tehty tietokoneavusteisesti. On mahdollista, että kuvitus näyttää ensi alkuun sekavalta, joten kirja ehkä vaatii useamman katselukerran, että siihen pääsee sisälle. Hauskat yksityiskohdat alkavat erottua, kun kuvat käyvät tutummiksi. Kirjan teksti koostuu sarjakuvamaisista puhekuplista eli puheesta hahmojen välillä, ja kertojamaisista tekstinpätkistä siellä täällä. Kirjassa esiintyvät hahmot ovat ihmismäisiä eläimiä, on kissaperhe, koiraperhe ja possuperhe.

Tarina kertoo Kusti-kissasta, jonka lempileikki on häntähippa – se siis jahtaa omaa häntäänsä. Kusti asuu kerrostalossa ja leikkii sen pihalla, ja sillä on siellä monia kavereita, kuten Kylli-koira. Pihapiiri on kuin minkä tahansa kerrostalon piha kesäaikaan. Voikukat ovat vähän villiintyneet, Kyllin isä istuu hiekkalaatikon viereisellä penkillä ja kuvaa lapsia kännykkäkameralla, Perttu-possu leikkii hiekkalaatikossa ja sen äiti istuu penkillä ja imettää pieniä kaksosia.

Tässä kesäpäivässä on kuitenkin jotain erilaista. Kusti huomaa, että Kyllillä ei ole enää vaippaa. Kustin isä ehdottaa myös Kustille, että vaipan voisi jättää pois ja esittelee uuden hienon punaisen potan. Kusti ei malttaisi luopua ihanan lämpimästä ja pilkullisesta vaipastaan, mutta suostuu kuitenkin kokeilemaan ja tutustumaan pottaan, jolla on yksi erikoisominaisuus. Se osaa leikkiä hippaa. Yhtäkkiä potta pääseekin karkuun ja porhaltaa rappukäytävään, ja siitä alkaa hurja pottahippa. Potta jää lopulta kiinni, kissanpissa lorisee pottaan, ja päivä päättyy kesteihin Kustin luona, jossa isä on leiponut pullaa.

Tämä kirja kannattaa lukea kuvituksen takia. Siinä on paljon katsottavaa, monta kivaa yksityiskohtaa ja mukavaa oivallusta. Tekstitkin ovat kyllä hauskoja ja tarina voi myös olla avuksi pottaharjoituksissa.

15. huhtikuuta 2011

Numers, Katarina von: Konrad ja Kornelia

Kuvitus Christel Rönns
Tässä hurmaavassa rakkaustarinassa (jota voisi sanoa aikuisten kuvakirjaksi) kerrotaan Korneliasta, joka asuu yksiössään yhdessä ystävänsä Penttisen kanssa. Kornelia on tuntenut Penttisen koko elämänsä ajan, pikkutytöstä asti. Kun Kornelia täytti seitsemän, hänen äitinsä oli sitä mieltä, että niin vanhoilla tytöillä ei enää voinut olla mielikuvitusystäviä, joten Kornelia piilotti Penttisen vaatekaappiin. Siitäkin eteenpäin Penttinen on kuitenkin ollut hänen luottoystävänsä ja tukena kaikissa elämän vaiheissa ja arjen tapahtumissa. Niin, Kornelialle on siis kyllä tullut lisää ikää, mutta Penttinen on tarinan alusta loppuun asti noin viisi-kuusikymppinen mies. Korneliaa on viime aikoina vähän alkanut harmittaa, että Penttinen ei osaa korjata kodinkoneita niin kuin muut miehet. Penttinen taas on alkanut mököttää, esimerkiksi kun Kornelia viettää tyttöjen iltaa ystävänsä Rositan kanssa tai menee vatsatanssitunnille.

Eläkkeellä oleva Konrad on juuri muuttanut kerrostaloon Kornelian taloa vastapäätä. Konrad joutui muuttamaan kaupunkiin sen jälkeen, kun liukastui rappusilla ja loukkasi jalkansa, ja hänen koiransa Musti sai muuttaa Jaska-serkun luo. Konrad ikävöi omaan vanhaan taloonsa meren rannalle, Mustin seuraan ja harrastustensa – kasvien keräilyn ja siiankalastuksen – pariin. Ennen eläkkeelle jäämistään Konrad korjasi kaikenlaista, esimerkiksi moottorisahoja ja ruohonleikkureita.

Epäonnisen kauppareissun jälkeen Konrad päätyy samalla kadulla olevan Pizzeria Bellan vakioasiakkaaksi. Eräänä iltana Rosita saa suostuteltua hieman vastahakoisen Kornelian myös pizzalle. Korneliaa alkaa kuitenkin harmittaa Rositan kailotus ja viereisessä pöydässä istuvasta ystävällisten sinisten silmien omistajasta huolimatta Kornelia haluaa kotiin ja ryntää äkkiä ulos. Kornelian täytyy kuitenkin pysähtyä, kun joku huutaa huhuu, ja sehän on Konrad, kera ystävällisten sinisten silmien – ja Kornelian unohtuneen käsilaukun. Ehkä tästä alkaa uusien ystävien aika, niin Kornelialle ja Konradille kuin Penttisellekin…

Kirjan kuvituksessa tulevat ihanasti esiin tilanteiden tunnelmat: rauhalliset, leppoisat, iloiset tai surulliset. Kornelian, Konradin ja Rositankin asuntojen sisustukset vastaavat täysin heidän luonteistaan saatua kuvaa. Kornelian kukkakuvioinen sohva lienee hänen lempipaikkansa, käteen vielä vihreäselkäinen romaani, johon on ommeltu tummanpunainen silkkinauha kirjanmerkiksi. Mielikuvituskaveri Penttinen on piirretty läpinäkyvänä ja pelkkää viivaa käyttäen ja on sellaisena mainio.

Kirja oli Finlandia Junior -ehdokkaana vuonna 2010.

8. huhtikuuta 2011

Laulajainen, Leena: Kumma kirje


Kuvitus Katri Kirkkopelto
Nalle saa kirjeen – elämänsä ensimmäisen. Se tuntee kirjaimet ja numerot, mutta osaa lukea kirjeestä vain oman nimensä ja erään pahaenteisen numeron. Kirjeessä on myös outo palaneen haju.  Nalle alkaa selvittää kirjeen sisältöä ja pyytää apua ystäviltään, jotka osaavat lukea sen verran, että hoksaavat myös omat nimensä kirjeessä. He ovat varmoja, että kirjeen kirjaimiin kätkeytyy jotakin kauheaa, joka koskee heitä kaikkia.

Onneksi lopulta löytyy sellainenkin ystävä, joka hallitsee kirjainten ja sanojen kiemurat ja pystyy johdattamaan myös muun joukon lukutaidon äärelle. Kirjeenkin sisältö osoittautuu aika kivaksi, ja ystävykset (kuten toivottavasti myös lukijat) oppivat, että vain lukutaidon myötä avautuu portti lukemattomien tarinoiden ihmeelliseen maailmaan.

Nalle ja sen ystävät heräävät henkiin Katri Kirkkopellon kuvituksessa. Eläinhahmot on kuvattu oikean kokoisina ja näköisinä – ehkä ilmeitä lukuun ottamatta. Kuvituksessa on keskitytty nimenomaan eläinhahmoihin, eikä niinkään taustoihin. Hauskana yksityiskohtana ovat pienet punanokkaiset linnut, jotka seuraavat mukana tarinan edistyessä, vaikka niille ei olekaan annettu vuorosanoja. Värikäs, mutta pehmeän oloinen kuvitus on mieluista katseltavaa niin lapselle kuin aikuiselle.

Itkonen, Jukka: Kaupunkiretki: Lastenrunoja


Kuvitus Matti Pikkujämsä
Jukka Itkonen on kulkenut kaikki aistit auki ympäri kaupunkia tarkastellen meille jokaiselle tuttua ympäristöä. Runomuotoiset ytimekkäät ja oivaltavat havainnot kertovat mitä kaupunkiympäristössä tapahtuu, miltä tuoksuu tai miltä näyttää – niin maanpinnan ylä- kuin alapuolellakin. Kurkataan esimerkiksi apteekkiin, josta saa apua moneen vaivaan, ja marketissa muistutetaan, ettei kannata ostaa liikaa, enempää kuin jaksaa kantaa. Sitten voidaankin istahtaa vaikka puistonpenkille kuuntelemaan mitä asiaa mahtaisi olla lyhtypylväällä tai kenties puistoon pystytetyllä kivipukuisella suurmiehellä. Entä sitten paloasema! Voisikohan palokunta lehmää rauhoittaa, jos sitä liikaa ammuttaa?

Totta kai yksi vierailun kohteena olevista paikoista on kirjasto. Voin yhtyä Itkosen runoon, sännätkääpä kaikki tänne vaan!

Poutapilvi ei satele.
Kirjatoukka ei matele.

Jo kirjaston pihalla
hän pyrähtää juoksuun:

– Äkkiä kirjojen tuoksuun!

Matti Pikkujämsän riemukas kuvitus herättää runojen aiheena olevat paikat ja asiat eloon silmiemme eteen ja auttaa pientä lukijaa kuvittelemaan matkaa kaupungin halki. Kuvat toimivat tietysti pääasiassa tekstin kuvituksena, mutta kertovat myös omia tarinoitaan runoissa kerrotun lisäksi.