Gier, Kerstin: Lupaus - Unien ensimmäinen kirja

Gummerus 2015


15-vuotias Liv Silber on tottunut liikkuvaiseen elämään. Mihinkään kirjaa suurempaan ei kannata kiintyä, kun sitä ei muuttaessa kuitenkaan voi ottaa mukaan, mutta onneksi läheisimmistä ihmisistä (ja eläimestä) ei tarvitse luopua. Rakkaimpia ovat pikkusisko Mia, koira Buttercup, äiti ja perheeseen aikoinaan au-pairiksi tullut Lottie, josta on vuosien kuluessa tullut perheenjäsen. Ehkä myös isä, jota Liv ja Mia näkevät kesälomilla.

Livin perhe muuttaa taas kerran uuteen paikkaan äidin työn perässä. Tällä kertaa vuorossa on Lontoo, ja pian käy ilmi, että muuton syynä on työn lisäksi myös äidin uusi miesystävä, Ernest. Etukäteen hyvältä vaikuttanut vuokratalo ei olekaan asumiskelpoinen ja pian Liv ja Mia toteavat elävänsä uusperheessä. Draamalta ja sovittelulta ei vältytä, mutta melko hyvin nuoret sopeutuvat uusiin sisaruspuoliin.

Ernestin lapset Florence ja Grayson käyvät samaa hienoa yksityiskoulua, Frognal Academya, jonne Liv ja Miakin menevät. Grayson ystävineen kuuluu koulun arvoasteikon ehdottomaan kärkeen hyvännäköisiä koripalloilijoita kun ovat, ja Graysonin siivellä myös Livin arvo nousee, vaikka hän on yleensä tottunut olemaan sivustaseuraaja ja jopa kiusaamisen kohde. Jatkuvat muutot ovat saaneet Livin välttelemään kiintymistä kavereihin, ja hän uskoo myös olevansa immuuni ihastumisille, mutta silti eräs Graysonin kavereista tuntuu saavan hänessä aikaan outoja reaktioita.

Liv alkaa nähdä oudon todentuntuisia unia, joissa hän kulkee ovesta käytävään, ja käytävän lukuisista salaperäisistä ovista sisään. Eräänä yönä hän tapaa unessa Graysonin ja seuraa kuinka tämä osallistuu kavereineen outoon rituaaliin öisellä hautausmaalla. Järkevänä ihmisenä Liv jättää unen omaan arvoonsa, mutta kun unimaailmassa tapahtuneet asiat alkavatkin löytää tiensä myös valvemaailmaan, on Livin uteliaisuus herätetty, ja asialle saatava jokin selitys. Graysonin ystävät tuntuvat olevan innokkaita vihkimään Livin mukaan salaisuuteen, mutta jostain syystä Grayson vastustaa.

Lupaus on Unien kirjat -trilogian ensimmäinen osa ja tykästyin sen luomaan unien maailmaan sen verran, että on mielenkiintoista nähdä miten tarina jatkossa etenee. Livin ja muiden hahmojen keskinäiset sanailut ovat hauskoja, ja vähän romantiikkaakin kirjasta löytyy, mitä en yleensä pistä pahakseni. Kirjan toinen mysteeri on Frognal Academyn asioita hämmentävää juoruglobia pitävä nimimerkki Secrecy. Hän tuntuu aina tietävän kaikista kaiken, mutta kukaan ei tiedä kuka hän on, ja siinähän on Liville ja Mialle selvitettävää. Toistaiseksi tämä juorublogi-kuvio jäi kirjassa vähän irralliseksi, mutta ehkäpä asia muuttuu tulevissa osissa.

Vala - Unien toinen kirja
(ilmestynee syksyllä 2015)

 

Jordan, Sophie: Liekki

Lohikäärmeistä polveutuvat ihmiset, drakit, elävät omissa laumoissaan eristyksissä muusta maailmasta. Päivänvalolla on kiellettyä lentää paljastumisen pelossa ja lauman säännöt ovat muutenkin tiukkoja. Drakien suurin salaisuus on heidän kykynsä ottaa ihmishahmo, ja koko heidän olemassaolonsa voisi olla uhattuna, jos salaisuus paljastuisi.

Drakien suurimpia vihollisia ovat lohikäärmeenmetsästäjät. Ihmiset, jotka jo vuosisatojen ajan ovat metsästäneet ja tappaneet drakeja ja myyneet saaliinsa enkroille. Enkrot janoavat drakien lahjoja: kykyä löytää jalokiviä maan alta, panssarinvahvaa ihoa ja lohikäärmeenveren voimaa.

Jacinda on jo pitkään tuntenut itsensä erilaiseksi, jopa kaltaistensa eli drakien joukossa. Ja erilainen hän onkin. Jacinda on vuosisatoihin laumansa ensimmäinen tulensyöksijä, ja se on äärimmäisen voimakas ja arvokas erityistaito. Siitä hetkestä kun asia tuli lauman tietoon on Jacinda ollut niin koko lauman kuin sen tulevan hallitsijan silmäterä. Jacindaa erityisasema ei houkuta. Tuleva hallitsija Cassian voisi jopa olla ihan sopiva puoliso, jos valinnan saisi tehdä itse, mutta kun asia on ennalta määrätty, nousee Jacindan kapinahenki…

Jacindan rikottua riittävän monta sääntöä hänen äitinsä tekee päätöksen. Hän kokoaa jäljellä olevan perheensä, Jacindan ja tämän kaksoissiskon ja pakenee lauman luota kaupunkiin. Paikaksi valikoituu kuuma ja kuiva aavikko, jossa äidin mielestä Jacindan olisi helppo luopua drakipuolestaan ja antaa sen kuihtua pois. Drakin luonnollinen ympäristö kun olisi veden ja vuorien lähellä, elävän, kostean ja rikkaan maaperän äärellä. Aavikolla ja ihmisnuorten kansoittamassa koulussa Jacinda kärsii, ja sisko, Tamra, kukoistaa. Tamra ei ole koskaan kokenut muodonmuutosta drakiksi, eikä siten ole tuntenut sopivansa drakiyhteisöön. Nyt hän tuntee ensimmäistä kertaa olevansa omiensa joukossa.

Yllättäen Jacinda löytää uudesta elämästään yhden asian, johon hän tuntee suunnatonta yhteyttä, jonka lähellä hänen drakinsa virkoaa ja hän tuntee taas elävänsä. Tuo asia on ainoa, joka saa hänet jäämään kaupunkiin ja tuo asia – tai ihminen – on komea Will. Tuntuu siltä, että myös Will tuntee oudon yhteyden, joka näyttää vetävän heitä vastustamattomasti toistensa puoleen. Hankalaa on, että Jacindan draki todella herää Willin läsnäollessa ja hänellä on suunnattomia vaikeuksia saada pidettyä itsensä ihmismuodossa. Toinen hankaluus on se, että Will on lohikäärmeenmetsästäjien sukua, eikä siis todellakaan ihminen, jonka kanssa Jacindan pitäisi olla missään tekemisissä.

” Kaivattu värinä alkaa rintakehästäni, leviää sisuksiini. Ihoni herää eloon.

Pääni kääntyy, katseeni pyyhkii luokkaa,

pysähtyy sisään astuvaan Williin.

…Olen odottanut liian kauan sitä, että keuhkoissani alkaisi kiristää,

sydämeni hakkaisi ja painautuisi rintakehää vasten.

Olen odottanut liian kauan sitä, että lohikäärme sisälläni herää.”

Riskeeraako Jacinda koko lajinsa suurimman salaisuuden yhden pojan tähden? Jääkö hän äidin ja siskon kanssa aavikolle vai olisiko laumaan palaaminen vielä mahdollista? Ja mitä mieltä perheen paosta on taakse jätetty lauma? Se ei taida tyytyä silmäteränsä katoamiseen ilman toimenpiteitä. Onko äidin valitsema pakopaikka riittävän hyvä, vai onnistuuko joku, esimerkiksi Cassian, jäljittämään Jacindan?

Sophie Jordanin Liekki-trilogian ensimmäinen, samaa nimeä kantava osa tutustuttaa lukijan drakien maailmaan ja päähenkilö Jacindan elämään. Paljon peruuttamattomiakin asioita tapahtuu ja seuraavissa osissa jää nähtäväksi miten Jacindan tulevaisuus muotoutuu, mitä hän itse päättää tehdä sen muovaamiseksi ja miten käy hänen läheistensä ja drakien ylipäänsä.

Jacindan muutos ihmishahmosta drakiksi kuvataan mahtavasti. Jokaisen luun muovautuminen, kasvonpiirteiden ja ihon muutos, siipien tuleminen esiin, ja nautinto, jota hän tuntee lentäessään vapaana. Kirjailija on aiemmin kirjoittanut lukuisia historiallisia romaaneja sekä kauhuromantiikkaa. Liekki on hänen ensimmäinen nuortenromaaninsa, josta ei myöskään romantiikkaa puutu. Jacindan ja Willin kohtaamiset ovat sitä täynnä ja ne on kuvattu erittäin intensiivisinä.

Kritiikkiä saa kirjan suomen kielen viimeistely. Tekstissä on paljon häiritseviä virheitä: lauseista puuttuvia sanoja, sanojen vääriä muotoja, väärin kirjoitettuja sanoja. Tekstin ymmärrystä virheet eivät haittaa, mutta vähemmän mukavan ne tekevät lukukokemuksesta, joka tarinan puolesta on erittäin nautittava.

Lehtinen, Tuija: Piiitkä jäähy

Piiitkä jäähy ei nimestään huolimatta liity millään tavalla jääkiekkoon – tai mitä muita niitä lajeja nyt onkaan, joissa jäähyjä käytetään. Kirjan päähenkilö on 15-vuotias Roope, joka yrittää vähintäänkin kovasti pitää yllä kovan kundin rooliaan ja välinpitämätöntä asennettaan kaikkea mahdollista kohtaan; koulua, perhettä, uusia kavereita. Kaikki paitsi karting on turhaa, ehkä lukuunottamatta muita yhtä vauhdikkaita ajanvietteitä, enemmän tai vähemmän luvallisia sellaisia. Roopen viimeisin tempaus on lopulta kuitenkin ollut liikaa, karting saa jäädä, ja vanhemmat sekä muu lähipiiri ovat päättäneet järjestää hänelle merkittävän elämänmuutoksen. Roope muuttaa isänsä uusperheen luota äidin kotiseuduille Savon perukoille, isovanhempien vanhaan omakotitaloon, ja äiti tulee mukaan. Koulumenestyksen odotetaan paranevan ysiluokan aikana ja käytöksen kohenevan, kyseessä siis erittäin piiitkä jäähy Roopelle.

Roopen ympärillä häärii valitettavan monta huolestunutta aikuista, joiden hyysäys ei voisi häntä vähempää kiinnostaa. Roopen äiti, Pamsu, on (Roopen mukaan) kaikkien blondivitsien esiäiti, helposti manipuloitavissa, eikä pysty pitämään poikaansa aisoissa. Pamsu on kaikkein kiinnostunein miesystävänsä Orvon passaamisesta, silloin kun tämä sattuu olemaan paikalla, Orvo kun viettää pitkiä aikoja humppabändinsä keikkareissuilla. Roopen isä uusine perheineen valvoo tapahtumia pitkänkin matkan päästä. Isä on värvännyt kummisetä Sepon, paikallisen poliisin, pitämään jälkikasvuaan silmällä. Isovanhemmatkin pitävät kukkaronnyörinsä turhan tiukasti kiinni ja ovat ärsyttävän yhtenäisenä rintamana Roopea ojentamassa. Roope kokee rajoitukset ahdistaviksi ja itsensä kaltoinkohdelluksi, ja haluaa mahdollisimman pian mahdollisimman kauas. 15-vuotiaana olo ei taida olla helppoa juuri kenellekään, mutta joillekin se on erityisen vaikeaa ja kapina raivokasta.

Uuteen kouluun sopeutuminen ei ole helppoa, eikä varsinaisesti Roopea kiinnostakaan. Riittävän tasokkaita tyttöjä on harvassa ja loput nörttejä ja partiolaisia, joten ei hyvin mene. Vastakkainen sukupuoli kiinnostaa, ja Roope antaa ymmärtää kokemusta löytyvän runsain mitoin. Yrityksestä ei voi syyttää uudessa kotikaupungissakaan eikä itsevarmuudesta ole pulaa, mutta lähestymisyritykset eivät tunnu johtavan tavoitteeseen. Sen sijaan Roope huomaa saaneensa kaverin lähellä asuvasta Jorsesta – kunhan alun väärinkäsitys tulee korjattua – ja porukkaan tuntuvat tuppautuvan myös Siiri ja Karla; nokkela ja sanavalmis partiotyttö sekä ujo kaniharrastaja. Roope sietää heitä, mutta ehkä jossain pinnan alla alkaa vähitellen myös lämmetä. Ja täytyyhän sitä itse Roopessakin, piittaamattomassa ja vain ja ainoastaan itseään ajattelevassa tyypissä, olla pinnan alla jotain muutakin kuin mitä ulkokuori antaa ymmärtää, vai miksipä kaverit muuten sietäisivät häntä.

Roope on tuttu Tuija Lehtisen aiemmista Karting team Vintiöt -kirjoista ja Piiitkä jäähy lienee uuden kirjasarjan aloitus.