Selkorakkautta: Polttava rakkaus ja Lauralle oikea

Koulut alkavat taas pian. Tässä pari tarinaa sydämenasioista. Molemmat ovat selkokirjallisuutta jotka sopivat yläkoululaisille, eli näitä voi suositella hitaamminkin lukeville.

Polttava rakkaus kertoo 15-vuotiaasta Elvis Pärssisestä joka on bändissä, soittaa huuliharppua ja laulaa omaan tyyliinsä. Bändi soittaa vanhempaa rokkia. Yhtenä päivänä kesken bänditreenien paikalle ilmestyy Maritta joka on palokuntanuori ja hän huomauttaakin heti treenikämpän epäilyttävän näköisestä sähköratkaisusta. Maritta osaa laulaa ja pääseekin mukaan bändiin, kun Elvis on enemmänkin huutaja. Bändi pääsee keikallekin, mutta sitten Elvis joutuu muuttamaan kesäksi muualle, putkiremonttia pakoon. Miten sitä saa kesän kulumaan ja mikä on bändin tilanne kun pääsee takaisin Hämeenlinnaan?

Polttava rakkaus on tyypillistä Tapani Baggea kommelluksilla ja sanailulla. Se on sutjakkaa luettavaa 64 sivun verran. Itsellä alkupuoli tuli luettua, kun tarkoitus oli vähän silmäillä. Hitaamminkin voi 18 lukua toki nauttia.

Lauralle oikea kertoo Lauran elämästä, syntymästä itsenäiseksi 25-vuotiaaksi. Monenlaista tapahtuu Lauran elämässä ja kun hän vähän kasvaa, alkavat ihastumiset. Ihastuksen kohteet vaihtuvat, mutta ystävinä pysyvät kaverit Telle ja Ville. Laura pääsee itsenäisyyspäivän tanssiaisiin 10-vuotiaana, käy rippikoulun ja etsii ammattiaan peruskoulun jälkeen. Monta muutakin asiaa mahtuu naiseksi kasvamiseen. Mutta mistä löytyy Lauralle se oikea? On Joni, Usko, kokki-Pekka, …

Tuija Takalan Lauralle oikea on 110 sivuinen helppolukuinen kirja joka sopii nuorelle aikuisellekin. Siinä missä Baggen Polttava rakkaus on mukava tarina, menee Lauralle oikea enemmän henkilökohtaisiin tuntemuksiin. Molemmissa on vastoinkäymisiä, yllättävä mutta onnellinen loppu ja molemmat myös ilmestyivät 2018 Avain-kustantamolta.

Gibbs, Abigail: Illallinen vampyyrin kanssa

Otava 2013

Violet Lee, Britannian puolustusministerin 17-vuotias tytär, todistaa murhan Lontoossa Trafalgarin aukiolla biletysillan päätteeksi. Murhia on itse asiassa monta: Violet seuraa varjoista, kuinka kuusi nuorta miestä tappaa raa’asti ja yliluonnollisen helposti kolmekymmentä arpista ja selvästi taistelujen koulimaa vastustajaa. Ainoa todistaja ei jää vampyyreilta huomaamatta, mutta vastoin kaikkea todennäköisyyttä Violet jätetään henkiin ja kaapataan mukaan.

Yön tapahtumat muuttavat Violetin elämän kertaheitolla. Yhtäkkiä hän on vankina valtavassa, ylellisessä kartanossa murhiin kykeneviä, ihmisiä ja eläimiä ravintonaan käyttäviä (kauniita ja aristokraattisia) petoja ympärillään, ja hänen pitäisi vain sopeutua. Sitä hän ei tietenkään tee, vaan taistelee rajusti kaappaajiaan vastaan niin fyysisesti kuin sanallisestikin, ja tekee selväksi syvän inhonsa ja halveksuntansa vampyyreita ja heidän elintapojaan kohtaan.

 

Violet luottaa siihen, että hänet pelastetaan, että isä pelastaa. Hän ei kuitenkaan tiedä mitään taustalla olevasta politikoinnista: tavalliset ihmiset eivät tiedä vampyyreita tai muita ulottuvuuksia ja niissä asuvia olentoja olevan olemassakaan, saati sitten siitä hauraasta rauhasta, joka ihmisten ja vampyyrien välillä vallitsee. Violetin isä valtion johtavassa asemassaan taas tietää, eikä voi riskeerata mitään hyökkäämällä vampyyrien maille tytärtään hakemaan.

Tämän kirjan vampyyrien maailma on julma – julmempi ja raaempi kuin monissa muissa nuortenkirjoissa, vaikka yhteneväisyyksiäkin löytyy. Tämänkin kirjan vampyyrit ovat yliluonnollisen kauniita ja seksikkäitä, ja vaikka Violet parhaansa mukaan yrittää pitäytyä halveksunnassaan, alkaa hän väistämättä tuntea vetoa vampyyriprinssi Kasparia kohtaan. Ehkä kyseessä on Tukholman syndrooma, tai kenties vuosituhansia vanha ennustus alkaa vihdoin toteutua Violet keskiössään. Jääkö Violetille lopulta valinnanvaraa, vai onko hänen kohtalonsa jo sinetöity…

Illallinen vampyyrin kanssa tuo vampyyritarinoihin jonkin verran uusia piirteitä. Ajatus eri ulottuvuuksista, joissa asuu monia muitakin olentoja, on mielenkiintoinen, ja sitä varmasti avataan enemmän The Dark Heroine -sarjan toisessa osassa Autumn Rose. Kuten sanottua, Gibbsin vampyyrit ovat raaempia, kuin nuortenkirjoissa on yleensä nähty. He ovat vaarallisia saalistajia, jotka purevat oikeasti ja tappavat säälimättä. Seksiäkään ei jätetä halun ja himon asteelle, ja sitä kuvaillaan hyvin suorasukaisesti. Kirjan takakannen K-16 maininta on hyvinkin paikallaan.

 

-----

Abigail Gibbs (s.1994), nimimerkki Canse12, alkoi 15-vuotiaana julkaista vampyyritarinaansa netissä, Wattpad.com -palvelussa, yksi luku kerrallaan. Kirjailijan nuoruus ja kokemattomuus näkyykin tarinassa jonkin verran, mutta kohdeyleisö ei ehkä kiinnitä huomiota samoihin asioihin kuin (vähän) vanhempi kirjastotäti. Tarinanpätkät, jotka Gibbs alunperin julkaisi nimellä Dinner with a vampire. Did I mention I’m vegetarian, saivat valtavan määrän lukijoita ja kommentteja. Kirjallisuusagentti huomasi kirjailijalupauksen, ja Gibbs solmi kustannussopimuksen kahdesta kirjasta. Nykyään Gibbs opiskelee englantilaista kirjallisuutta Oxfordin yliopistossa.

 

 

Berry, Julie: Kunnes kerron totuuden

Suomentanut Kaisa Katteus

Tammi 2014

"Muista, että olen säästänyt sinut kahdesti."

Tarina on julma, mutta samalla myös kaunis rakkauskertomus. Teksti on kirjoitettu Judithin, kirjan päähenkilön, ajatuksin. Aluksi se saattaa tuntua hankalalta, mutta lopulta siihen tottuu. Kuitenkin kirja pitää sisällän varsin erikoisen rakkaustarinan.


Roswellin kylää ravisuttaa kahden nuoren tytön Judithin ja Lottien katoaminen. Kaksi vuotta myöhemmin Judith palaa kotiin, mutta yksin. Ainoastaan Judith tietää mitä tapahtui, mutta hän ei pysty puhumaan kieli leikattuna. Äiti kieltää Judithia edes yrittämästä puhua.

"Olet palannut runneltuna. Jumala näkee, miksi sinun päällesi on langennut tällainen rangaistus. Mutta kyläläiset varmasti pelkäävät sinua. Sanovat vielä, että olet kirottu. -- Jos häpäiset meidät päästämällä pihauksenkin, saat nukkua täällä haravoiden ja lapioiden keskellä."

Rakkaus lapsuudenystävään Lucasiin sai Judithin taistelemaan hengestään. Judith tosin on epävarma saako vastakaikua.

Yllätit minut sanoillasi. "Tiesin että tulisit takaisin."
Tiesitkö?
Siinä tapauksessa tiesit enemmän kuin minä.
"Kaikki sanoivat, että olit kuollut, mutta minä..."
Nostin katseeni. Me katsoimme toisiamme silmiin.
Mitäs sinä Lucas sanoit, kun muut sanoivat, että olin kuollut? Mitä sinä toivoit?

Judith murtuu, kun kuulee, että Lucas on menossa naimisiin kylän kaunottaren, Marian, kanssa. Ironista kyllä, Mariasta tulee Judithin ainoa ystävä, joka jopa kannustaa ja opettaa Judithia puhumaan. Tietysti salassa.

Samoin kun Judithin rakkaus on vaarassa, myös Roswellia uhkaa väistämätön vaara - sota, jonka voittaminen ilman aseita näyttää mahdottomalta. Silti jokainen mies, myös Lucas, aikovat puolustaa kotiaan. Epätoivoinen Judith haluaa pelastaa rakastettunsa ja palaa painajaisiinsa.

Veren maku, kivun huuto, viimeiset selvät sanat jotka pääsivät huuliltani, hänen juomisesta keltaiset silmänsä, hänen tukahduttava kokonsa, painonsa, hajunsa, kädet jotkaa tarrasivat suuhuni ja leikkasivat pois ääneni.
Voin yhä kääntyä takaisin, mutta nyt minua odottaisi vain tuho.
Tämä ei ole rohkeutta. Tämä on vain sellaisen kuoleman valitsemista, josta voi olla apua sinulle.
Sinä kuolet, ja sitten minä kuolen. Se on yhdenlainen loppu kärsimykselle. Jos taas jäät eloon, menet naimisiin Marian kanssa,ja kuinka voin kulkea talosi ohi joka päivä ja nähdä siellä vaimosi? Varjostaisinko uutta elämääsi läsnäolollani, joka ei ole edes tervetullut? Sinun täytyy elää, vaikka avioliittosi merkitsisi sydämeni kuolemaa.
Mutta jos joku voisi pelastaa sinut - ja koko kaupungin- minä tiedän, kuka se joku on ja missä hän on. Ja minulla saattaa olla jotain, mitä hän haluaa.

Vähitellen kylää sitovat dramaattiset valheet aukenevat ja Judithin kohtalo ratkeaa.

Yankey, Rick: 5.aalto

Suomentanut Ulla Selkälä

WSOY

1.aalto: Sähköt katkeavat

2.aalto: Hyöky nousee

3.aalto: Rutto

4.aalto: Vaimentaja

5.aalto: Se alkaa nyt

Ensimmäinen aalto oli ohi muutamassa sekunnissa. Toinen aalto kesti vähän pidempään. Noin päivän. Ja kolmas aalto? Siihen meni hieman kauemmin – kaksitoista viikkoa. Kaksitoista viikkoa, jona aikana se tappoi…no, isän arvion mukaan yhdeksänkymmentäseitsemän prosenttia meistä epäonnekkaista, jotka olimme selvinneet kahdesta ensimmäisestä aallosta.

16-vuotias Cassie ei voi luottaa kehenkään. Elämästä on tullut joko/tai – maailma. Teet kuinka vain saatat kuolla: pakenet - kuolet, jäät - kuolet. Elämä on toivotonta.

…minä ja kaikki muut jotka olivat jäljellä, jos ketään oli enää jäljellä, me kaikki avuttomat, toivottomat, tyhmät ihmiset huusimme, koska olimme käsittäneet kaiken täysin väärin: taivaalta ei laskeutunut muukalaisten laumoja lentävillä lautasillaan tai isoilla metallisilla talsijoillaan, jotka olivat kuin suoraan Tähtien sodasta, maapallolle ei tullut pieniä, ryppyisiä, söpöjä E.T.-olentoja, jotka halusivat vain nyppäistä puusta pari lehteä, syödä pähkinävoikarkkeja ja mennä kotiin. Ei maailma niin lopu.

Kun armeija vie Cassielta pikkuveljen, päättää hän lähteä perään ainoa uskollinen ystävä, M16-rynnäkkökivääri, mukanaan. Cassieta ohjaa kaksi sääntöä, joita täytyy noudattaa: ensimmäinen sääntö: älä luota kehenkään, toinen sääntö: pysy yksin. Kaikki menee kuitenkin päälaelleen kun epäilyttävä Evan tarjoaa apuaan.

Samaan aikaan, vihan sokaisema Zombi, on valmis taistelemaan vihollista vastaan. Sota kuitenkin herättää tärkeän kysymyksen: kuka todellinen vihollinen oikeastaan on?

Salama, Annukka: Käärmeenlumooja



WSOY (2012

Olemme lasten- ja nuortenosastolla päättäneet panostaa erityisesti nuorten aikuisten lukemisharrastuksen edistämiseen, ja perkaamme parasta aikaa nuorten aikuisten romaaneja. Nuorten aikuisten hyllyyn tämä tamperelaisen Annukka Salaman kirjakin menee - ellei sitten ole lainassa. Luulen kyllä, että se on. Annukka Salama kirjoittaa poikkeuksellisen vetävästi, ja sitä paitsi kirjaan oli tehty jo etukäteen varauksia. Tämä on yllättävää, koska kyseessä on esikoiskirjailija. Ehkä kustantajan markkinointikoneisto on kunnossa. Tosin me olimme ottaneet teosta pääkirjastoon varovaisesti vain yhden kappaleen, mikä ei varsinaisesti viittaa siihen, että kustantajan kirjasta laatima ennakkoesittelyteksti olisi ollut erityisen myyvä. Ehkä kyse on nyt teoksen omista ansioista. Ainakin itse pistin toisen kappaleen kirjaa tilaukseen heti, kun sain ensimmäisen käsiini enkä harmikseni päässyt sitä heti lukemaan, koska kirjaan oli niitä varauksia. Voi olla, että lisäkappaleita hommataan jatkossakin.

Käärmeenlumooja kertoo poikkeuksellisista nuorista. Sen päähenkilöt ovat Unna ja Rufus. Rufuksen perhe on kuollut ja Rufus asuu kavereittensa kanssa kommuunissa, Keisarinkatu kahdessa, K2:ssa. K2 viittaa vuoreen, jolta naispuoliset kiipeilijät eivät ole päässeet hengissä alas. Keisarinkatu kakkoseen naisia ei ole edes päästetty, ei ennen Unnaa. Rufus on teekkari, joka on ehtinyt paljon. Hän aloitti koulun jo 6-vuotiaana, selvisi kahdessa vuodessa yläkoulusta eikä käyttänyt kahta vuotta kauempaa lukioonkaan. Nyt 19-vuotiaana hän on jo käynyt armeijan.

Unna on lahjakas urheilija, joka ole valinnut vielä lajiaan. Hän on miettinyt tulevaisuuttaan peruskoulun jälkeen kymppiluokalla ja on nyt aloittamassa lukion saadakseen lisää miettimisaikaa. Unna on ketterä kuin orava. Vaikka hän ei ole skeitannut aikaisemmin, hän tietää osaavansa.

Unna seisoi neljä metriä korkean rampin päällä ja nojasi skeittilautaan elämänsä ensimmäistä kertaa. Hän oikaisi kypäräänsä ja kiristi polvisuojia, vaikka oli pukenut ne vain näön vuoksi ylleen. Suojille ei olisi mitään tarvetta, koska Unnalla ei ollut aikomustakaan kaatua. Hän oli harrastanut kuudentoista ikävuotensa aikana kaikkea mahdollista rullaluistelusta niinkin typerään touhuun kuin trapetsitaiteiluun, eikä hän ollut ikinä edes horjahtanut. Eivät oravatkaan kaatuneet, ne tipahtivat aina kevyesti jaloilleen. Ja Unna osasi liikkua ketterämmin kuin yksikään pirun jyrsijä.

Skeittaaminen sujuu, itse asiassa temppuilu sujuu Unnalta huomiotaherättävän hyvin:

"Etkö sä tajua mitä sä teit?"
"Pyörähdin puoli kierrosta liikaa."
"Niin. Se on 1080 astetta. Temppu, jota kukaan ei ole onnistunut koskaan ländäämään. Tajuuks sä, että jenkeissä on ammattiskedettäjiä, jotka takoo satoja tuhansia dollareita vuodessa, eikä nekään osaa tota. Kukaan ei osaa."

Kun Unna tutustuu Rufukseen, hänelle selviää, miksi hän on niin ketterä. Hän on faunoidi! Faunoidi on ihminen, joka on saanut poikkeukselliset kykynsä joltain eläimeltä. Eikä Unna suinkaan ole ainoa sorttiaan. Myös Rufus ja tämän kämppikset ovat faunoideja. Unnan eläin on orava, mutta miltä eläimeltä Rufuksen voima on peräisin? Entä mitä seurauksia sillä on, että yleensä faunoidit ovat miehiä? Sekä Unnalla että Rufuksella on myös poikkeuksellinen hajuaisti. He haistavat heti myös toisistaan asioita, joita haluaisivat mieluusti salata.

Faunoidit yrittävät piilottaa kykynsä. Se ei ole helppoa, mutta se on välttämätöntä, sillä faunodeilla on metsästäjänsä. Onnistuuko Unna välttämään julkisuuden vai löytävätkö metsästäjät hänet? Miten Rufuksen ja hänen kämppiksiensä käy?

Se tiedetään, että tarina jatkuu, sillä takakansitekstissä teokselle luvataan jatkoa. YouTubesta tai osoitteesta http://www.faunoidit.fi/ löydät Käärmeenlumoojan kirjatrailerin.

Lehtinen, Tuija: Mirkka-sarja

Otava (2000)

Mirkka ja riparikesä. Otava (1987).

Mirkka, lukiolainen. Otava (1988).

Mirkka ja Amerikan reissu. Otava (1989).

Mirkka ja ratkaisujen kesä. Otava (1990).

Mirkka ja Masan metkut. Otava (1991).

Masan eläinhotelli. Otava (1992).

Mirkka ja Masan yksityinen juttu. Otava (1993).

Mirkka, Masa ja Miss USA. Otava (1994). 

Mirkka, Masa ja suuri rakkaus. Otava (1995). 

Mirkka, Masa ja uudet tuulet. Otava (1996).

Lisäksi teokset ilmestyivät kahden osan yhteisniteinä 2000-luvun puolella.

Olen kesän aikana lukenut Tuija Lehtisen kirjoittamia nuortenkirjoja. Suosikikseni nousi Mirkka-sarja. Tämän kymmenosaisen sarjan osat ilmestyivät ensimmäisen kerran vuosien 1987-1996 välillä, ja mielestäni hyväntuulinen sarja on kestänyt aikaa erinomaisesti.

Sarjan ensimmäisissä osissa päähenkilö on Ahosen perheen keskimmäinen tyttö Mirkka, mutta viidennestä kirjasta eteenpäin päähenkilöksi nousee nuorin sisko Maissi Katariina eli Masa. Ahosten perheenjäsenten ja lemmikkien lisäksi kirjoissa esiintyy liuta naapureita, tuttavia sekä koulukavereita. Tärkeässä roolissa on isä Ahosen työkaverin poika Sepe, joka on "hemmoteltu, omapäinen ja arvaamaton, ja osasi halutessaan olla erittäin paha suustaan". Sepe on usein läsnä kutkuttavimmissa dialogeissa.

- Kainulaisen kello ja kulta, Sepe vastasi. Sen ääni oli nauruinen ja äänistä päätellen paikalla oli useampi henkilö.
- Mä tahtoisin puhua kellon kanssa, Masa tokaisi.
- Miksei kulta käy? Sepe ihmetteli ja taustaäänet vaimenivat. Se laittoi varmaan oven kiinni.
- Siksei, Masa sanoi lyhyesti.
- Aha. Asialinjalla siis, Sepe tuumasi [..]
- Ei mulla muuta, Masa sanoi sitten ja näki, että Pulla parkkeerasi juuri portin eteen. - Mun pitää lopettaa, mua tultiin hakemaan leffaan.
- Kulta.
- Anteeksi mitä? Masa kysyi ja arveli kuulleensa väärin.
- Kulta tuli, Sepe täydensi.
- Jotenkin musta tuntuu, että sun kello jätättää, Masa sanoi, ja ihmetteli, mistä he loppujen lopuksi puhuivat. Sepen kanssa kävi monesti näin. Juttu tuntui taas loogiselta, vaikka ei ollutkaan.
- Mä alan taas käydä, Sepe vakuutti. - Pidä hauskaa. (Mirkka, Masa ja suuri rakkaus.)

Ahosten perheen elämään ei sisälly suuria ongelmia tai murheita, mutta tapahtumat ovat värikkäitä. Sarja kattaa vajaan 10 vuotta Ahosten elämästä. Ensimmäisessä kirjassa Masa on kymmenen vanha ja viimeisessä osassa hän viettää yliopilaskirjoitusten jälkeistä kesää. Mirkka on viisi vuotta Masaa vanhempi. Isosisko Memma puolestaan on puolitoista vuotta Mirkkaa vanhempi, joten kirjoista löytyy monenikäiselle samaistumiskohteita.

Varsinkin poikatyttö Masa on taitava kehittämään sekavia tilanteita. Masa on monipuolisesti lahjakas, ja tekevälle sattuu. Masa pärjää poikien omilla alueilla, mutta samaan aikaan on ylivoimainen myös naisten maailmassa: toimii mallina muotinäytöksissä ja tarvittaessa tekee siskolta keskenjääneen neuleen valmiiksi. Mirkka on keskivertotyttö, joka tarkkailee asioita enemmän ulkopuolta kuin siskonsa. Mirkka näyttää löytävän tulevan elämänkumppaninsa jo rippileiriltä. Ripari-ihastus Juuso asuu pari vuotta Amerikassa, ja nuoret näkevät tänä aikana vain kerran, kun Mirkka vierailee Juuson ja tämän isän uuden perheen luona. Myös Masa pääsee vastavierailulle rapakon taakse, kun Amerikan reissulla tutuksi tullut tyttö lähettää serkkunsa vaihto-oppilaaksi Ahosille.

Valokuvausta harrastava Mirkka käyttää vielä filmikameraa ja nuoret kuuntelevat musiikkia kasetilta. Kännykät tulevat mukaan vasta sarjan viimeisessä osassa, ja niistä puuttuu soittavan numeron näyttö, mikä tietysti on juonenkulun kannalta pelkästään oivallinen ratkaisu.

 

Revis, Beth: Across the Universe – Matka alkaa

Otava (2012)

Amy on aivan tavallinen nuori tyttö: hän käy koulua, hänellä on poikaystävä, hänellä on tulevaisuus edessään. Hänen vanhempansa sen sijaan eivät ole ihan niin tavallisia, vaan molemmat korkeasti koulutettuja omien alojensa osaajia. Vanhemmille tarjoutuu mahdollisuus uskomattomaan matkaan, mahtavaan tilaisuuteen käyttää asiantuntemustaan mahdollisesti koko ihmiskunnan hyväksi, ja he päättävät käyttää tilaisuutensa. Kun avaruusalus Varjelus lähtee pitkälle matkalleen kohti kaukaista planeettaa, ovat Amy ja hänen vanhempansa mukana: muiden tiedemiesten ja asiantuntijoiden tavoin syväjäädytettyinä seuraaviksi 350 vuodeksi, jotka matkan on tarkoitus kestää.

17-vuotias Seuraaja on asunut Varjeluksella koko ikänsä, kuten jo monet sukupolvet häntä ennen. Varjelus matkaa kohti Kentauri-Maata ja taakse jäänyt Aurinko-Maa on vain kaukaista historiaa. Aluksella asuu tuhansia ihmisiä, jotka pitävät yllä sen toimintoja, valvovat matkantekoa ja kehittävät uusia teknisiä sovelluksia matkan kestäessä. Seuraaja on kuitenkin erilainen kuin muut: hän on seuraava Vanhin, aluksen tuleva johtaja tämänhetkisen Vanhimman jälkeen. Vuosisatojen kuluessa aluksen käytännöt ja säännöt ovat muuttuneet radikaalisti lähtötilanteesta, mutta tälle sukupolvelle nykyisyys on normaalia – eiväthän he muusta tiedä. Aluksen johtohahmoilla, Vanhimmalla ja Lääkärillä on myös keinoja pitää ihmiset tottelevaisina ja asioita salassa. Seuraaja on ollut koulutettavana tulevaan tehtäväänsä nyt jo vuosia, mutta tuntee yhä tietävänsä aivan liian vähän, ja hänen luottamuksensa Vanhinta kohtaan murenee. Tuntuu olevan ainoa keino etsiä tietoa itse.

Oma-aloitteisuutensa myötä Seuraaja törmää salaisuuteen: alus kantaa mukanaan satoja syväjäädytettyjä ihmisiä, ja heistä yksi on kaunis, kalpeaihoinen, punatukkainen tyttö – Amy. Kun joku sulattaa Amyn tarkoituksenaan tappaa, on Seuraaja yksi ensimmäisistä paikalla. Amy saadaan pelastettua, mutta kohta ymmärretään, että murhaaja ei aio lopettaa yhteen yritykseen. Kuka murhaaja voi olla, kun kyse on suljetusta ja tarkoin vartioidusta aluksesta? Mahdollisia ehdokkaita – toinen toistaan vaarallisempia – onkin kenties useita…

Amy on sulatettu, joten hänen on sopeuduttava Varjelukselle. Itse hän olisi saattanut valita vaikka kuoleman sen sijaan, että löytää itsensä avaruusaluksesta outojen ihmisten keskeltä ilman vanhempiaan, ja ylipäätään mitään tuttua, mukanaan vain muistot Maasta ja kaikista rakkaista ihmisistä. 50 vuotta liian aikaisin heränneenä on epävarmaa ehtiikö Amy nähdä vanhempiaan enää ikinä tai tuleeko hän näkemään planeettaa, jonne on matkalla. Koko elämä olisi elettävä metalliseinäisessä aluksessa, kierrätettyä ilmaa hengittäen, ilman oikeaa sadetta tai auringon kirkkautta ja lämpöä.

Seuraajasta Amy löytää kuitenkin ihmisen, joka suhtautuu häneen avoimesti ja ystävällisesti, ja johon kenties voi luottaa. Lähes kaikille muille hän onkin sitten friikki: erilainen ja erinäköinen. Satoja vuosia matkalla olleella aluksella ihmisten piirteet ovat geneettisesti yhdenmukaistuneet, ja Amyn erilaisuus on pelottavaa. Hän saattaa olla jopa fyysisessä vaarassa, mutta ei silti pelkää ihmetellä ääneen monia aluksella normaaleina pidettyjä asioita. Puudutetun oloiset, kaiken sokeasti uskovat ihmiset ovat ”normaaleja” ja asioita kyseenalaistavat ja omilla aivoillaan ajattelevat ”hulluja”. Kohta on myös edessä parikymppisten ihmisten Kausi, lisääntymisen eli seuraavan sukupolven tuottamisen aika, joka tapahtuu vain kerran elämässä. Eiväthän ihmiset ennen ole näin käyttäytyneet! Mikä tällä aluksella on vikana!?

Matka alkaa on trilogian ensimmäinen osa, ja koukuttaa saman tien mukaan mielikuvitukselliseen tarinaan, joka sisältää kokonaan uudenlaisen futuristisen maailman, uutta teknologiaa, jännitystä ja rakkauttakin. Kirjan pohjalta on mielenkiintoista pohtia olisiko tuollainen satojen vuosien matka suljetussa tilassa oikeasti mahdollinen? Miten yhteisö muokkautuisi ja pystyisivätkö ihmiset elämään sovussa? Väistämättä jotkut myös kyseenalaistaisivat elämänsä aluksella: joku aiemman sukupolven edustaja on päättänyt lähteä mukaan, eikä seuraavilla ole vaihtoehtoja. Jos tietää, että ei tule itse koskaan pääsemään uudelle planeetalle, eikä ehkä vielä oma lapsikaan, mikä voisi motivoida ihmisiä työhön? Sääntöjä tietysti tarvitaan, mutta olisiko yhteisöä pakko kontrolloida jotenkin muutenkin, vai voisiko ihmisten antaa elää vapaasti omine mielipiteineen?

Trilogian seuraava osa A Million Suns ilmestyy suomeksi alkuvuodesta 2013.

Carter, Ally: Suloinen huijari

Bazar (2012)

Tässä tarina, josta ei puutu vauhtia, ja siitä on suurimmaksi osaksi vastuussa 15-vuotias Katarina Bishop. Kat on opiskellut Yhdysvaltojen parhaassa sisäoppilaitoksessa pari kuukautta varsin tyytyväisenä, ja sisäänpääsy oppilaitokseen on ollut merkittävä saavutus. Harmi vain, että juuri nyt hän on syytettynä rehtorin Porsche Speedsterin (vm. 1958) päätymisestä pihan suihkulähteeseen. Halutessaan hän olisi itse hoitanut homman helposti jäämättä siitä kiinni, joten lavastuksen takana on selvästikin joku, joka haluaa hänet pihalle koulusta.

Katin isä on tahollaan myös melkoisessa liemessä. Menetettyään tyttärensä, ja samalla parhaan avustajansa opiskelulle, on hän (kuten koko perheyhteisö ja lähipiiri) kärsinyt joitain takaiskuja. Isän valtaisa kokemus alallaan – varkaana ja huijarina – ovat tehneet hänestä epäillyn erääseen äärimmäisen vaativaan varkauteen, jota hän ei kuitenkaan ole tehnyt. Varkauden kohteeksi joutuneet taideteokset ovat herran nimeltä Taccone, joka sattuu olemaan paha mies, jopa mestarivarkaan näkökulmasta. Ja hän haluaa omaisuutensa takaisin. Herra Taccone ei tietenkään usko Katin isän syyttömyyteen ja kahden viikon määräajan päästä voi olla tiedossa isän päivien pää, jos taideteoksia ei siihen mennessä löydy.

Katille ei tunnu jäävän vaihtoehtoja: taideteokset on löydettävä ja palautettava. Isä ei näytä ymmärtävän vaaran vakavuutta, eikä toisaalta pysty itse tekemään asialle mitään Interpolin ollessa tiiviisti kannoilla. Tietyistä asianhaaroista johtuen lähipiiristäkään ei löydy apua, ainakaan perheen kokeneemmalta kaartilta. Katin on siis otettava haaste itse vastaan, värvättävä apujoukot sieltä mistä saa, ja suunniteltava kaikkien aikojen keikka. Onhan hän kyllä taitava, mutta onko riittävän? Isän antama koulutus alkoi kolmevuotiaana ja on tuottanut tulosta, mutta tämä varkaus ei taitaisi onnistua kokeneeltakaan porukalta.

Suunnittelu kuitenkin alkaa: serkut, kaverit ja muut eri alojen taitajat mukaan, tiedustelu ja taustatyö käyntiin. Mitä hyväksi havaittuja keinoja tässä tapauksessa voitaisiin käyttää, vai pitääkö keksiä kokonaan uudet? Aikataulu on tiukka, mutta olisiko lopulta mitään mahdollisuuksia onnistua vaikka aikaa olisi enemmänkin? Ja mitä sitten kun savu hälvenee, palaako Kat kouluun, vai jatkaako aiempien sukupolvien viitoittamalla tiellä, jolle hänellä selvästi on lahjoja?

Jonkin verran ajatuksiin tuntuu vaikuttavan myös salaperäinen W. W. Hale viides. Tyyppi, joka onnistui hankkimaan Katille potkut koulusta. Ärsyttävää, vaikka perusteet sille olivatkin hyvät. Ärsyttävää myös, ettei Kat millään onnistu arvaamaan kirjaimien taustalla olevia etunimiä, vaikka on yrittänyt jo vuosia. Ja ärsyttävää, että he jälleen kerran toimivat niin hyvin yhteen keikan aikana, ja muutenkin, kuin lukisivat toistensa ajatuksia…

Suloinen huijari nappaa lukijan otteeseensa, eikä päästä irti ennen viimeistä sivua. Kerronta on sujuvaa, ja vauhtia, hauskoja tilanteita ja yksityiskohtia riittää niin aiempia keikkoja muistellessa kuin tulevaa suunnitellessa. Henkilöt ovat mielenkiintoisia, eikä vähiten Kat itse: suloinen teinityttö kaikkien aikojen keikan aivoina. Pieni romantiikan pilkahduskaan ei jää puuttumaan, ja saanee suuremman roolin sarjan seuraavissa kirjoissa. Kirjassa esiintyvät taideteokset ovat kuvitteellisia, mutta myös todellista historiaa sivutaan niiden kohtaloita selvitettäessä.

Tiainen, Marja-Leena: Kahden maailman tyttö

Turkista lähtöisin oleva kurdityttö, 17-vuotias Tara, on asunut perheineen jo vuosia Suomessa. Tara itse, pikkuveli Sivan, vanhemmat siskot ja äitikin jossain määrin, ovat sopeutuneet hyvin uuteen kulttuuriin ja oppineet kielen. Isällä sen sijaan on kielen kanssa vaikeuksia, sopivia töitäkään ei oikein löydy ja suomalaisten elämäntavat tuntuvat vierailta. Isoveli Alan taas nauttii täysillä länsimaisista tavoista, kun on kyse hänen elämästään, mutta suhtautuu perheen naisten oikeuksiin yhtä ahdasmielisesti ja perinteitä kunnioittavasti kuin isänsä.

Tara haluaisi elää kuin kuka tahansa suomalaistyttö. Tavata kavereita, harrastaa ja pukeutua muodikkaasti. Koulusta hän pitää, uusien asioiden oppiminen on kivaa ja opinnot kiinnostaisivat myös lukion jälkeen. Isä ja veli kuitenkin näkevät uhkia joka puolella: koko perhe ja etenkin isä tulee häväistyksi jos tytär menettää siveytensä ennen avioliittoa, joten Taraa yritetään varjella. Kodin ulkopuolella ei saa meikata, ja pukeutua täytyy peittävästi. Harrastukset ovat poissuljettuja: niissähän saattaisi tavata poikia. Viaton, samassa kahvilan pöydässä istuminen tuntemattomien poikien kanssa kulkeutuu välittömästi isän tietoon ja rangaistus on väkivaltainen. Isä ja veli vahtivat Taraa puhelimitse (ja Taran puheluita) ja kontrolloivat hänen liikkumistaan. Koulumatkat kuljetaan isän tai veljen kanssa, ja vierailut ystävien luokse ovat erittäin rajoitettuja. Suomalaiset ystävät kielletään kokonaan, kun erään tyttökaverin synttäreille sattuu tulemaan myös muutama poika. Tara osuu sattumalta valokuvaan yhden pojan kanssa, kuva päätyy nettiin, ja sieltä sen joku tuttu välittää isälle ja veljelle. Taas on tiedossa ankara rangaistus.

Lopulta tilanne päätyy pisteeseen, jossa Taran on valittava todennäköisen kuoleman ja avun hankkimisen väliltä. Tara päätyy turvakotiin, jossa aloittelee itsenäistä elämää, tosin pelon varjostamana. Kotiin on valtava ikävä, mutta sinne ei voi palata takaisin äidin, siskojen ja pikkuveljen aneluista huolimatta. Isän ja veljen lupauksiin ja lähestymiskiellon pitävyyteen ei ole luottamista, ja ainahan on muita sukulaismiehiä, jotka voisivat hoitaa likaisen työn. Tara uskaltautuu vähitellen liikkumaan kaupungilla, mutta samalla kasvaa riski, että joku tunnistaa hänet ja välittää tiedon hänen olinpaikastaan isälle tai veljelle. Sukua ja yhteisön jäseniä on kaikkialla, onko mahdollista päästä pakoon? Ja jos pääsee pakoon, voiko tiiviiseen perheyhteisöön tottunut oppia elämään yksin?

Taran tarinaa kerrotaan Taran näkökulmasta ja kirjan nykyhetki sijoittuu turvakotiin eli aikaan kotoa lähdön jälkeen. Takaumat valaisevat aiempia tapahtumia ja antavat kuvaa asioista, jotka johtavat tilanteen lopulliseen kärjistymiseen. Isän ja veljen näkökulma tuntuu täysin kohtuuttomalta, vaikka Tara itse sitä jossain määrin ymmärtää. Perinteistä ei niin vain pääse eroon, kun ne ovat syvälle iskostuneet ja yhteisön paine on kova. Mahdollinen kunnian menetys sukulaisten ja yhteisön jäsenten edessä on vahva pelote, ja istuu tiukassa miehen mielen perukoilla.

Tara on kasvatettu perinteiden mukaisesti ja ”oikea” käytös on juurtunut myös häneen syvälle. Hänelle ei (ainakaan ensi alkuun) tule mieleenkään jutella ja flirttailla poikien kanssa, saati sitten harrastaa seksiä. Alkoholiakaan hän ei osaa kaivata eikä muutenkaan käyttäydy mitenkään arveluttavasti. Kapinahenki tosin vähitellen kasvaa, mitä enemmän kohtuuttomia rangaistuksia ja rajoituksia määrätään. Kaikesta tästä huolimatta isä epäilee, jopa vainoharhaisesti ja rankaisee epäilyjensä perusteella sen sijaan, että uskoisi tyttärensä vakuutteluja. Isän valvonta ja rangaistukset vain kiristyvät, kunnes tilanne menee mahdottomaksi.

Kirjan aihe on ajankohtainen ja Taran sekä muiden turvakodissa asuvien todellisuus lienee valitettavan totta monelle suomalaiselle ja Suomessa asuvalle, muusta maailmasta puhumattakaan.