Itkonen, Jukka: Laulavat lenkkitossut - Urheilullisia liikuntarunoja

Lasten Keskus 2015
Runot Jukka Itkonen
Kuvitus Matti Pikkujämsä


Kehissä, molskeilla, radoilla, laduilla,
kentillä, kouruissa, altaissa, kaduilla
kilpaillaan, pidetään urheilukisoja,
toisinaan pieniä toisinaan isoja.


Jukka Itkosen runojen ja Matti Pikkujämsän kuvituksen myötä pääsee jokainen tutustumaan lajiin jos toiseenkin. Hauskoista runoista löytyy monentasoista liikkujaa kuntokävelijästä jääprinsessaan ja saadaan sitä lukea myös esimerkiksi eksyneen suunnistajan tarina. Innokas sohvaurheilija (josta muuten yksi runo kertoo) tunnistaa varmasti erään Jamaikalaisen setä pitkäsäären tai ainakin savolaisen keihäänheittäjän:



TOIMITTAJA:
Hyvät kuulijat, täällä stadion.
Ja Yleisradion
haastateltavana on
keihäsmies Antti.
Ensimmäinen kysymys:
Kestääköhän kantti?

ANTTI:
Suottaahan se kestee
tae olla kestämätä.
Kukapa se ennakolta
ossoo sannoo tätä.





Jotain kaikesta tästä urheilusta voidaan myös oppia. Maileri toteaa kyynärpäät vähän turhan tylyksi työkaluksi juostessa ja suunnistaja alkaa arvostaa ikimetsää ihan erilailla joutuessaan kerrankin pysähtymään sen äärelle. Maailma vahvin voi olla myös se heiveröinen tyyppi, joka auttaa ja tukee itseään heikompaa, eikä aina tarvitse kilpailla ja yrittää olla toista parempi.




Punainen ja sininen hiihtivät kilpaa.

Ja kylläpä otti
vedonlyöjiä kaaliin,

kun ne saapuivat
sulassa sovussa
violettina maaliin. 

Veirto, Kalle: Sählymestarit: Jyrsijöiden haaste

Karisto 2015

Olen kaipaillut alakoululaisille sopivia urheilukirjoja, ja kuin tilauksesta Kalle Veirto julkaisi ensimmäisen osan Sählymestarit - nuortenkirjasarjaan. Veirto on muutenkin hyvin tuottelias kirjailija, joka on kirjoittanut mm. Henkka & Kivimutka - sarjaa. Salibandyyn liittyvä nuortenkirja Säbätalvi ilmestyi viime vuonna, ja myös Sählymestarit jatkaa salibandy-linjalla - tällä kertaa kohderyhmänä on kuitenkin vähän nuoremmat lukijat. Kirja jatkaa taattua Veirtomaista tyyliä, jossa suoraa puhetta, huumoria ja tapahtumia on yhdistetty sopivasti keskenään.

Jyrsijöiden haaste on sarjan avausosa, joka jääkin sen verran kesken, että heti perään voisikin lukea jo seuraavan osan. Vilppu, Leksa ja Tapio päättävät nöyryyttävään murskatappioon päättyneen tossufutis-ottelun jälkeen, että he keskittyvät tietokonepeleihin ja jättävät oikean urheilun muille.

Sitten tulee kuitenkin synkkä ja myrskyinen yö, jonka jälkeen tapahtumat alkavatkin vyöryä vauhdilla eteenpäin. Löytyvät sählymailat, sopiva turnaus ja ihan oikea valmentajakin sekä pari hyvää vahvistusta, jotka nekin tosin ovat 10-vuotias pikkupoika ja ruotsalainen tyttö. Mutta miten umpisurkeista sähläreistä valmennetaan varteenotettavia mestariehdokkaita?

Tiesin joukkueestamme yhden luonnollisen parin: Anette ja Elvis. Se homma toimi tack så mycket, oikein kauniisti. Minä, Leksa ja Tappi olimme toista maata. Me muodostimme epäsäännöllisen kolmion, jonka sivuina olivat iso apulantapussi, heinäseiväs ja pieni apulantapussi.

Vaikka olin viikon aikana oppinut yhtä sun toista sählystä, en uskonut voivani auttaa muita kaukalossa, en edes tehdä vastustajan oloa vaikeaksi. En ollut kehittynyt Jyrsijöiden veroiseksi. En myöskään Juhani "Tami" Oksasen ja Paulus "Pellu" Multasaaren, en lähellekään.

Millainen pelaaja saatoin parhaana päivänä olla? Kun asiaa oli jyystetty satoja kertoja, olin oppinut ampumaan suoraan syötöstä ja maalia kohden.

Olin siis mahdollinen maalintekijä.

Siitä oli pitkä matka siihen, että todella tekisin maalin. 

Veirto, Kalle: Säbätalvi

 

Karisto 2014

19-vuotias Einari "Jäämies" Tallimäki on kuin kuka tahansa lukiolainen. Koulu menee ihan hyvin, ja lukionjälkeiset opiskelusuunnitelmat ovat suurin piirtein selvillä. On tyttöystävä, salibandy ja kaverit. Sitten tulee munattua, ja kaikki muuttuu yhdessä illassa. Skootterin ajamista humalassa seuraa oma ja tyttöystävän loukkaantuminen. Salibandyseura antaa potkut, tyttöystävä ei ole enää tyttöystävä, kaverit välttelevät ja jossain vaiheessa tuleva tuomio saattaa sisältää kymppitonnien korvaukset. Kaupunki ympärillä on jo tuomionsa antanut ja koko tulevaisuus on muutenkin ehkä mennyttä. Virhe kaduttaa toki, isosti, mutta seuraukset Einari on päättänyt kantaa, ja toivoakin on: yksi tietty silminnäkijä voisi todistaa Einarin syyttömyyden itse onnettomuuteen – jos hänet vain löydettäisiin.

 

Kirjan alkaessa onnettomuudesta on kulunut puoli vuotta. Einarin elämä seisoo paikallaan, mutta lukija pääsee tutustumaan itseään ja elämäänsä kuivakan toteavasti ja kutkuttavan humoristisesti kuvailevaan tyyppiin. Yllättäen Einaria lähestyy Heinolalainen kakkosdivaria pelaava salibandyporukka, joka tarjoaa ammattilaissopimusta. Palkka ei ole huikea, mutta siihen kuuluu asunto ja yksi lämmin ruoka päivässä. Äiti kyseenalaistaa kannattaako ”tässä tilanteessa” nyt lähteä yksin vieraalle paikkakunnalle. Einarista taas tuntuu, että jos joskus, niin nimenomaan ”tässä tilanteessa” voisi olla hyvä tutkailla asioita hieman eri kulmasta ja pidemmän matkan päästä. Jos voi elämä muuttua hetkessä huonompaan, voi se muuttua parempaankin.

 

Heinola osoittautuu ihan ok paikaksi (kirjastonkin kirjastonhoitajaisän poika löytää), ja "Jäämies" tuntuu sopeutuvan joukkueeseen varsin nopeasti ja todistavan taitonsa. Salibandya tuntematonkin lukija saa jännittää pelien etenemistä, ja myöhemmin koko joukkueen kohtaloa. Einarin asunto on saunamökki omakotitalon pihalla, ja taloa asuttaa vuokrantantajan suunnilleen Einarin ikäinen tytär, Mini, jonka kanssa hän ystävystyy, ja enemmänkin. Kavereita löytyy myös joukkueesta, ja vähitellen heihin tutustutaan hieman enemmän sillä seurauksella, että ensivaikutelmat karisevat.

Kasvua ja kehitystä tapahtuu, moni asia muuttuu talven aikana, ja sen verran homma ehkä jää keskenkin, että saisimmekohan toisen osan? Ainakin minä haluaisin tavata Einarin uudelleen. Säbätalvi oli mukava lukukokemus ja tykkäsin kirjan kielestä, huumorista ja hahmoista. Puhekieltä olisin vielä kaivannut nuorten hahmojen suuhun.

 

Kalle Veirto, s. 1961, on lahtelainen toimittaja, joka on kirjoittanut paljon urheiluaiheisia nuortenkirjoja, kuten myös Etsivätoimisto Henkka ja Kivimutka -sarjaa. Aikuisten romaanejakin häneltä on ilmestynyt jokunen. 

Keränen, Mika: Maaliviivalla

Mitä sinä tekisit, jos joukkueesi valmentaja sanoisi sinulle ennen ensimmäistä Veikkausliiga-peliäsi: 

"Mulla on sulle yks tärkee tehtävä. Sä päästät yhden maalin ja nettoot neljä tonnia. Puhtaana käteen. - - - Muista vain se pilkku. Mä tarjoon sulle neljä tonnia ja paikan avauksessa loppukaudeksi. Sä päästät sen pilkun maaliin ja kaikki menee hyvin. Sun ei tartte tehdä mitään muuta. - - - Tää on meidän liiga. Sä oot nyt miesten peleissä, pentu. Käyttäydy sen mukaisesti."

WSOY 2014

Kalle Salonen, 18 vuotta, Vantaan Urheilijoiden kasvatti, pääsee pelaamaan ensimmäistä Veikkausliiga-peliään oman kasvattajaseuransa paidassa. Unelma muuttuu kuitenkin painajaiseksi, kun ennen peliä Kallen valmentaja pyytää häntä päästämään 29. peliminuutilla rangaistuspotkun maaliin. Kaikki on sovittu valmiiksi, Kallen täytyisi päästää vain pilkku sisään, ja hän nettoaisi neljä tonnia ja pelaisi loppukauden avauskokoonpanossa. Jos Kalle ei toimisi niin kuin valmentaja käskee, olisi hänen uransa vaarassa tuhoutua ennen kuin se ehtii kunnolla edes alkaakaan. Kun Kalle astuu maalille, hänellä on puoli tuntia aikaa päättää, mitä tehdä. Puoli tuntia aikaa miettiä, ketkä muut pelaajat ovat sotkeutuneet sopupeleihin. Puoli tuntia aikaa päättää, keneen voi luottaa ja keneen ei.

Mika Keräsen Maaliviivalla on jännittävä kirja urheilusta, jalkapallosta, joukkuepelaamisesta ja sopupeleistä. Kirjassa kerrotaan yhden pelin tapahtumat peliminuuteittan. Mukana on kuitenkin myös paljon takaumia, joten lukijalle hahmottuu kuva Kallen elämästä ja siitä, miksi hän on päässyt maalivahdiksi Veikkausliigaan. Kirja sopii kaikille urheilun ja erityisesti jalkapallon ystäville. Kirjassa kerrotaan aidosti urheilusta ja erityisesti joukkueurheilusta ja siitä, mitä vaatii päästä huipulle - ja miksi jotkut sinne pääsevät ja toiset eivät. Kirja pitää otteessaan aina viimeiselle peliminuutille saakka.

Mannström, Annika: Antto urheilee

Schildts (2011)

Anton suku on kaikin puolin urheiluhullua. Jokaiselta löytyy jokin harrastus aina palloilulajeista taitoluistelun ja pöytätenniksen kautta koskenlaskuun. Antolle itselleen ei juuri muu ole vielä varmaa, kuin että palkintopallipaikka jossain lajissa kyllä houkuttaisi. Mutta ”Menestys vai floppi, kömmähdys vai koppi?...Mihin riittää tehoni, mihin kelpaa kehoni?”, pohtii Antto. Siispä: ”Enot, kälyt, siskot, serkut urheilua rakastaa. Jokaisella oma laji, Anttoa saa opastaa.”

Vauhdikkaan kuvakirjan sivuilla Antto tutustuu urheilulajiin jos toiseenkin. Lukija saa eri lajien lisäksi perehtyä niihin liittyvään termistöön, varsin humoristiselta kannalta. Vai mitenköhän vakavasti tulisi ottaa purjehduskilpailujen tuoksinassa pulaan joutunut maakrapu, hiihtoladulla havaittu perässähiihtäjä tai uima-altaan hyppytornissa ilmaantunut korkeanpaikankammo.

Aiemmat sukupolvet ovat pärjänneet vaikka missä ja Antollakin on kenties mahdollisuuksia samaan, jos vain löytyy se oma laji, mutta mikäpä kiire tuolla… ”Paras, mestari, mitalisti… Moni kaikkensa likoon pisti. Kultaa ja kunniaa, liikunnan iloja, välttyi saamasta liikaa kiloja. Antto silti päätöstään lykkää, puissa kiipeilystä kun tykkää!”

Pehkonen, Kirsi: Aloituskiekko

Hilla on pelannut koko ikänsä jääkiekkoa kotikylän jätkien kanssa. Korttelikaukalolle hän meni ensin isoveljen perässä ja nykyään mukana kulkee pikkuveli. Varusteetkin siirtyivät perintönä isoveljeltä, joten hokkarit jalassa oli luontevampaa alkaa pelaamaan kuin harjoitella esimerkiksi taitoluistelua. Kaukalossa kaikki ovat tasa-arvoisia ja pojat ovat tottuneet Hillan mukanaoloon, joten vakiokävijöistä sitä ei ihmettele kukaan. Vieraammille ihmisille harrastusta saa joskus selitellä, eikä Hilla voi käsittää mitä väliä sillä on vaikka tyttö nyt sitten sattuu pitämään jääkiekosta, ja olemaan siinä vielä hyväkin. Koulussa samalla luokalla vaikuttava kolmen tytön pissisliiga ainakin saa huutelunaiheita Hillan harrastuksesta, mutta onneksi on olemassa paras kaveri Noora. Kahdestaan kiusaajia on helpompi kestää.

Eräänä iltana kaukalolla on uutta porukkaa, isä ja kaksi poikaa, jotka pyytävät päästä peliin mukaan. Uudet pelaajat otetaan mielellään vastaan, tuttujen kuviot kun voivat olla jo liiankin tuttuja. Pelin loputtua vieras mies esittelee itsensä Hillalle. Hän on lähikaupungin liigaseuran, Kiekkosusien, juniorivastaava. Seurassa on hänen mukaansa käynnistelty tyttöjoukkueita ja Hilla sopisi D-junnuihin. Hölmistynyt Hilla saa yhteystiedot ja pyynnön soitella, mutta ei oikein tiedä miten asiaan pitäisi suhtautua. Kiekkosudet olisi kova juttu, mutta hän ei edes ollut tiennyt tyttöjoukkueiden olemassaolosta. Saati sitten ikinä ajatellut pelaavansa muuten kuin korttelikaukalolla, tuttujen tyyppien kanssa. Hilla päättää tutkia asiaa, kunhan onnistuu saamaan vuoron perheen nettikoneelta, ja yllätyksekseen huomaa miehen juttujen olleen tosia. Pitäisiköhän joukkueeseen oikeasti yrittää mukaan?

Noora on ehdottomasti sitä mieltä, että Hillan ainoa oikea paikka on jääkiekkojoukkueessa. Jos Hilla ei ota Kiekkosusiin yhteyttä, tekee Noora sen hänen puolestaan. Oli joukkueessa sitten tosi hyviä ja treenattuja tyttöjä, joille Hilla ei voisi pärjätä tai toinen pissisliiga, pitäisi hommaa ainakin kokeilla. Voisihan olla, että huonojen vaihtoehtojen sijaan joukkue olisikin täynnä hyviä tyyppejä. Ja Hilla tietää olevansa hyvä, ainakin korttelikaukalolla. Kun Hilla toivotetaan tervetulleeksi harjoituksiin, jää vielä yksi ongelma ratkaistavaksi, miten hän kulkee 50 kilometrin matkan kaupunkiin? Kerta vielä menee isän tai äidin kyydillä, mutta entä sitten kun harjoituksia olisi monet viikossa, ja entä kun eteen aukeaa mahdollisuus siirtyä urheiluluokalle, samaisen 50 kilometrin päähän. Äiti ainakin tulee vastustamaan ajatusta. Onneksi on Nooran kaltainen hyvä ystävä, joka ainakin yrittää päihittää kaikki esteet, vaikka yhdellä jalalla…

Aloituskiekko aloittaa 13-vuotiaista Hillasta ja Noorasta kertovan urheilullisen kirjasarjan. Kirjailija tavoittaa hyvin nuorten ajatusmaailman. Kaverien ja rakkaan harrastuksen tärkeyden, ja toisaalta luokan ikävien tyyppien inhottavuuden – ja voitonriemun kun niille saakin pistettyä kampoihin… Romantiikkaa ei juuri tästä kirjasta löydy, tai ainakaan kyläkoulun vaihtoehdot eivät juuri Hillaa ja Nooraa kiinnosta. Eri asia ovat sitten Kiekkosusien poikajunnut, jotka jo vilahtavat kirjan loppupuolella, ja saavat mitä todennäköisimmin suuremman osan seuraavissa kirjoissa.