2. huhtikuuta 2015

Veirto, Kalle: Sählymestarit: Jyrsijöiden haaste


Karisto 2015
Olen kaipaillut alakoululaisille sopivia urheilukirjoja, ja kuin tilauksesta Kalle Veirto julkaisi ensimmäisen osan Sählymestarit - nuortenkirjasarjaan. Veirto on muutenkin hyvin tuottelias kirjailija, joka on kirjoittanut mm. Henkka & Kivimutka - sarjaa. Salibandyyn liittyvä nuortenkirja Säbätalvi ilmestyi viime vuonna, ja myös Sählymestarit jatkaa salibandy-linjalla - tällä kertaa kohderyhmänä on kuitenkin vähän nuoremmat lukijat. Kirja jatkaa taattua Veirtomaista tyyliä, jossa suoraa puhetta, huumoria ja tapahtumia on yhdistetty sopivasti keskenään.

Jyrsijöiden haaste on sarjan avausosa, joka jääkin sen verran kesken, että heti perään voisikin lukea jo seuraavan osan. Vilppu, Leksa ja Tapio päättävät nöyryyttävään murskatappioon päättyneen tossufutis-ottelun jälkeen, että he keskittyvät tietokonepeleihin ja jättävät oikean urheilun muille.

Sitten tulee kuitenkin synkkä ja myrskyinen yö, jonka jälkeen tapahtumat alkavatkin vyöryä vauhdilla eteenpäin. Löytyvät sählymailat, sopiva turnaus ja ihan oikea valmentajakin sekä pari hyvää vahvistusta, jotka nekin tosin ovat 10-vuotias pikkupoika ja ruotsalainen tyttö. Mutta miten umpisurkeista sähläreistä valmennetaan varteenotettavia mestariehdokkaita?

Tiesin joukkueestamme yhden luonnollisen parin: Anette ja Elvis. Se homma toimi tack så mycket, oikein kauniisti. Minä, Leksa ja Tappi olimme toista maata. Me muodostimme epäsäännöllisen kolmion, jonka sivuina olivat iso apulantapussi, heinäseiväs ja pieni apulantapussi.
Vaikka olin viikon aikana oppinut yhtä sun toista sählystä, en uskonut voivani auttaa muita kaukalossa, en edes tehdä vastustajan oloa vaikeaksi. En ollut kehittynyt Jyrsijöiden veroiseksi. En myöskään Juhani "Tami" Oksasen ja Paulus "Pellu" Multasaaren, en lähellekään.
Millainen pelaaja saatoin parhaana päivänä olla? Kun asiaa oli jyystetty satoja kertoja, olin oppinut ampumaan suoraan syötöstä ja maalia kohden.
Olin siis mahdollinen maalintekijä.
Siitä oli pitkä matka siihen, että todella tekisin maalin. 

6 kommenttia:

  1. Tämä oli hyvä. Uskon, että kirja tavoittaa alakoulun pojat, etenkin sellaiset 3.-4.-luokkalaiset jannut. :)

    http://luetaankotama.blogspot.fi/2015/03/sahlaajista-sahlymestareiksi.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri samaa ajattelin! Urheilukirjoja on kyllä jonkun verran nuorille, mutta tuntuu että monet ovat vähän vanhemmille suunnattuja. Täällä Raumalla harrastetaan paljon eri urheilulajeja, joten mukava että vähän pienemmillekin löytyy kirjoja, jotka liittyvät omaan harrastukseen :)

      Poista
  2. Mietimme nelosluokkalaisen säbäharrastajan kanssa kiinnostavaa luettavaa ja bongasin kirjaston uutuushyllystä tämän. Juuri oikeat aihepiirit nuo säbä ja tietokonepelit.
    Jatkoa innolla jo odotellaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu että kirja löysi lukijansa ja toisinpäin! :) Monesti lapsia kiinnostaa kirjat, joiden aihe liittyy jotenkin omaan harrastukseen, siksi onkin hienoa että nykyään erilaisista urheilulajeista on jo aika hyvin kirjoja. Ja tämä sopii tosiaan vähän pienemmällekin lukijalle :)

      Poista