17. huhtikuuta 2015

Kuronen, Kirsti: Paha puuska

Karisto 2015












Kirsti Kurosen Paha puuska on lyhyt (75 s.) runomainen kertomus hyvin vaikuttavalla sisällöllä. Tarina on todentuntuinen ja uskottava kuvaus läheisen menettämisen kokemuksesta, ja siitä epätoivosta, kun jälkeen jääneisiin kysymyksiin ei löydy vastauksia, mutta myös surusta selviämisestä ja elämän jatkumisesta. Koskettavasti Kuronen tuo esiin myös nuoren elämän kipukohtia. Niitä asioita, jotka saattavat myllertää mielessä aiheuttaen suurtakin ahdistusta, pahoja puuskia.


               pahasta puuskasta ei koskaan tiedä
               aina se yllättää:
               tulee sunnuntaiaamuna sänkyyn
               tai Pessin kanssa lenkillä
               kesken Kaupungin valojen
               uimahallissa
               Pohjantähden alla
               koulun ruokalassa
               jyrkänteellä
               juhannuksena
               voitetun matsin jälkeen
               kun makaan nurmikolla ja tarkkailen siilejä

               siinä minä pelkään elämää

               säikyn tulevaa
                             jos ei ketään koskaan
                             jos väärät lauseet
                             jos astun ohi
                             jos en tyydy

                             jos kummajainen

               arvotonta
                             ulkopuolista
                                           nollafiilis

               paha puuska
               aina onnistumista väkevämpi
               aina pikimusta, iloton


Hillan veli, Lauri, menee junan alle koulun jälkeen, seiskaluokan ekana päivänä. Vuotta vanhempi Hilla on aina pitänyt pikkuveljeä vähän ärsyttävänä, tyyppinä jolla on oudot kiinnostuksen kohteet ja jonka toivoisi mieluummin pysyvän poissa tieltä, mutta ei sen nyt kuolla olisi kuulunut! Ja olihan se tärkeä, ei vain tullut sille sitä sanotuksi. Ensimmäisenä Hillan pään täyttävät kysymykset: mitä ihmettä tapahtui, mitä se oikein ajatteli, miksi?


               syksy talvi kevät
               hälläväliä kaikki
               paitsi Laurin pään ymmärtäminen:
               pakko selvittää, kysellä, tietää
               miksi helvetissä, miksimiksimiksi?
               ei yhtäkään järkevää vastausta,
               pelkkä ruma ja pusertava turhuus

               miettikää, turhuus!


Varmaa tietoa Laurin aivoituksista ei ole kellään. Kukaan ei ole huomannut mitään etukäteen, mutta kaikki miettivät ja kyselevät samoja asioita. Oliko se tahallista, oliko se vahinko ja voiko asiasta syyttää jotakuta? Olisiko pitänyt huomata jotain, tehdä jotakin toisin, pystyä estämään? Oliko kyseessä pitkään hautunut päätös vai hetken mielijohde paha puuska? Perhe, ystävät ja sukulaiset yrittävät ymmärtää ja selviytyä jokainen tavallaan.

Hilla on ottanut tavakseen istua metsässä Laurin näyttämällä kivellä vain kuulostelemassa metsää. Hassu harrastus, eikä hän ikinä Laurille myöntänyt, että veljen idea olikin hyvä, mutta nyt se tarjoaa sekä hyvän paikan purkaa rauhassa ajatuksiaan että saada yhteys veljeen. Kivellä Hilla ensimmäisen kerran "kuulee" Laurin äänen, ja siitä eteenpäin Lauri kulkeekin Hillan mukana elämän isoissa ja pienissä tapahtumissa.


               hengittelen hetken ja toisen
               ja kuulen sen
               ne odottaa sua koulussa
               kannattais mennä
               turpa kiinni, sä olet kuollut!

               vedän jalat kippuraan
               painan posken polveen
               ja alan nyppiä sammalta

               sori, en mä ollut tarkoituksella tyly, sano jotain
               ei sammalta saa nyhtää, se on ikiaikaista
               olisikin


Hillan ja vanhempien ensimmäinen vuosi menee sumussa, mutta sitten alkaa helpottaa. Tavalla tai toisella kaikki jatkavat elämäänsä ja Lauria muistellaan lämmöllä vuosienkin päästä. Hän ei koskaan unohdu, vaikka suru ja ikävä vähitellen helpottavatkin.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti