Baum, L. Frank: Ihmemaa Oz

Art House, 2011

Kirjoittanut: L. Frank Baum
Kuvittanut: W. W. Denslow
Suomentanut: Tuomas Nevanlinna

Tämän kertaista esittelykirjaa, Ihmemaa Ozia, ei voi oikein sanoa uutuudeksi, mutta kiistämätön amerikkalainen klassikko se on. Lyman Frank Baum kirjoitti sen yli sata vuotta sitten, vuonna 1900. L. Frank Baum (1856-1919) oli amerikkalainen kirjailija, jonka kuuluisin teos Ihmemaa Oz on. Kaiken kaikkiaan hän kirjoitti 15 Ozin maailmaan sijoittuvaa lastenkirjaa. Kirjan pohjalta tehtiin samanniminen musikaalielokuva v. 1939 ja uusimpana tulokkaana on v. 2013 ensi-iltansa saanut Sam Raimin ohjaama fantasiaelokuva Mahtava Oz, joka on sovitus sekä kirjasta että vanhasta musikaalista. Kirjan tarinaa on esitetty paljon teatterilavoillakin, myös Suomessa.  

Pieni Dorothy-tyttö asuu Kansasin paahtuneella preerialla Henry-setänsä ja Em-tätinsä luona. Nämä ovat raskaan työn uuvuttamia maanviljelijöitä. Onneksi tytöllä on seuranaan pieni, leikkisä Toto-koira. Eräänä päivänä pyörremyrsky tempaa Dorothyn ja Toton mukaansa ja he heräävät aivan uusissa maisemissa Munskottien maassa. Dorothy ikävöi kotiinsa ja kuulee, että Oz, suuri velho, voisi auttaa häntä palaamaan kotiin. Niinpä Dorothy ja Toto lähtevät keltatiilistä tietä pitkin kohti maagista Smaragdikaupunkia ja matkalla he saavat seurakseen Peltimetsurin, pelkurimaisen Leijonan ja Variksenpelättimen.

Variksenpelätin haluaa pyytää Ozilta itselleen aivot, Peltimetsuri sydämen ja Leijona rohkeutta.

Dorothy oli matkan edetessä vaipunut siinä määrin ajatuksiinsa, ettei huomannut, että Pelätin oli taas kompastunut koloon ja kierinyt tienposkeen. Sen oli jopa huudettava Dorothya tulemaan apuun.

"Mikset vain kiertänyt koloa?" Peltimetsuri kysyi.

"En tiedä tarpeeksi", vastasi Pelätin iloisesti. "Pääni on katsos täynnä olkia ja siinä onkin syy siihen, miksi olen menossa Ozin luo pyytämään aivoja."

"Aa, nyt ymmärrän", sanoi Peltimetsuri. "Mutta loppujen lopuksi aivot eivät ole maailman tärkein asia."

"Onko sinulla aivoja?" Pelätin uteli.

"Ei, pääni on typötyhjä", vastasi Peltimetsuri, "mutta aikoinaan minulla oli aivot ja sydän myös. Kokeiltuani molempia haluaisin paljon mieluummin sydämen."

Jännittävällä matkallaan seurue tapaa monenlaisia otuksia ja olentoja, mm. noitia, siipisimpansseja, vinkkelöitä, kalidaheja, kvanttuleita, lekapäitä ja posliinisen kaupungin asukkaita.  

Suuri velho osoittautuu lopulta vähän erilaiseksi kuin aluksi luultiin, mutta kaikesta huolimatta asiat järjestyvät ja Pelätin, Peltimetsuri ja Leijona saavat velholta sen, mitä luulevat itseltään puuttuvan. Oikeasti matka on antanut pelokkaalle Leijonalle itseluottamusta. Kirja korostaa yhteistyötä ja esim. Leijonan kohdalla opetuksena voisi olla, että todellinen rohkeus on sitä, että uskaltaa kohdata vaaran vaikka pelottaisi. Leijona päätyykin villieläinten kuninkaaksi, Pelätin Smaragdikaupungin hallitsijaksi ja Peltimetsuri vinkkelöiden valtiaaksi. Lopulta ystävykset heittävät toisilleen haikeat jäähyväiset ja Dorothykin koirineen pääsee kotiin Kansasiin.  

Päädyin esittelemään Ihmemaa Ozia, koska siitä ilmestyi neljä vuotta sitten uusi suomenkielinen käännös. Ensimmäistä kertaa suomenkielisessä laitoksessa on käytetty alkuperäisiä William Wallace Denslow'n kuvia. Kirjassa on seurattu muutenkin alkuperäisteoksen asettelua. Siinä on mukana kokosivun kuvia, joihin suomalaisessa laitoksessa on lisätty vielä kuvateksti kääntöpuolelle. Nämä tekstit saattavat aluksi tehdä lukukokemuksesta vähän sekavan ennen kuin tajuaa, että taustan tekstit kannattaa hypätä yli, koska ne löytyvät myös varsinaisesta kertomuksesta.

L. Frank Baum luonnehti itse tarinaansa seuraavasti:

"Ihmemaa Oz pyrkii olemaan uudenaikainen satu, jossa on säilytetty hämmästys ja ilo ja josta sydänsurut ja painajaiset on poistettu".

Kirja tarjoaa kuitenkin jännitystä ja viihdykettä niin lapsille kuin aikuisillekin. Tuomas Nevanlinnan taitava suomennos soljuu sujuvasti. Kaiken kaikkiaan Ihmemaa Oz tuntuu kestäneen aikaa paremmin kuin monet muut vanhat lastenkirjat.

Keränen, Mika: Maaliviivalla

Mitä sinä tekisit, jos joukkueesi valmentaja sanoisi sinulle ennen ensimmäistä Veikkausliiga-peliäsi: 

"Mulla on sulle yks tärkee tehtävä. Sä päästät yhden maalin ja nettoot neljä tonnia. Puhtaana käteen. - - - Muista vain se pilkku. Mä tarjoon sulle neljä tonnia ja paikan avauksessa loppukaudeksi. Sä päästät sen pilkun maaliin ja kaikki menee hyvin. Sun ei tartte tehdä mitään muuta. - - - Tää on meidän liiga. Sä oot nyt miesten peleissä, pentu. Käyttäydy sen mukaisesti."

WSOY 2014

Kalle Salonen, 18 vuotta, Vantaan Urheilijoiden kasvatti, pääsee pelaamaan ensimmäistä Veikkausliiga-peliään oman kasvattajaseuransa paidassa. Unelma muuttuu kuitenkin painajaiseksi, kun ennen peliä Kallen valmentaja pyytää häntä päästämään 29. peliminuutilla rangaistuspotkun maaliin. Kaikki on sovittu valmiiksi, Kallen täytyisi päästää vain pilkku sisään, ja hän nettoaisi neljä tonnia ja pelaisi loppukauden avauskokoonpanossa. Jos Kalle ei toimisi niin kuin valmentaja käskee, olisi hänen uransa vaarassa tuhoutua ennen kuin se ehtii kunnolla edes alkaakaan. Kun Kalle astuu maalille, hänellä on puoli tuntia aikaa päättää, mitä tehdä. Puoli tuntia aikaa miettiä, ketkä muut pelaajat ovat sotkeutuneet sopupeleihin. Puoli tuntia aikaa päättää, keneen voi luottaa ja keneen ei.

Mika Keräsen Maaliviivalla on jännittävä kirja urheilusta, jalkapallosta, joukkuepelaamisesta ja sopupeleistä. Kirjassa kerrotaan yhden pelin tapahtumat peliminuuteittan. Mukana on kuitenkin myös paljon takaumia, joten lukijalle hahmottuu kuva Kallen elämästä ja siitä, miksi hän on päässyt maalivahdiksi Veikkausliigaan. Kirja sopii kaikille urheilun ja erityisesti jalkapallon ystäville. Kirjassa kerrotaan aidosti urheilusta ja erityisesti joukkueurheilusta ja siitä, mitä vaatii päästä huipulle - ja miksi jotkut sinne pääsevät ja toiset eivät. Kirja pitää otteessaan aina viimeiselle peliminuutille saakka.

Lehtinen, Tuija: Tyttö elää kesäänsä & sara@crazymail.com

Otava 2014

Kesälukemisena olen itse huomannut suosivani usein nuoruuteni suosikkikirjoja - toki uutuuksiakin on mukava ottaa lukulistalle. Monena kesänä olen kuitenkin lukenut uudestaan nuoruuteni suosikkisarjoja, jotka kestävän useammankin lukukerran.  Kun tartuin uuteen Tuija Lehtisen nuortenkirjaan, oli pakko lukea myös yksi omista suosikkisarjoistani hänen vanhemmasta tuotannostaan.

Tuija Lehtisen uusin nuortenromaani Tyttö elää kesäänsä kertoo Juliasta, joka  on karannut nuorisokodista ja aikoo viettää kesän vapaana kaikesta. Julia vaihtaa roolia aina tilanteen mukaan ja hänet tunnetaankin kirjassa sekä Kerttuna, Laikana, Mailana, Annina että Lisana. Kesäinen liftaritarina vie tytön mitä omalaatuisimpien ihmisten ja paikkojen luo, pakoon sietämättömiä sukulaisia ja tylsää elämää. Samalla kun kirja kertoo Julian kesästä, paljastuu lukijalle myös paloja hänen menneisyydestään: vaikea äiti ja hemmotellut sisarukset, ainainen väheksyntä ja halveksunta sekä kasvaminen ilman välittävää perhettä. Ja jossain välissä seikkaillessaan eri roolien välillä, hän oppii myös jotain omasta itsestäänkin.

Tässä mä nyt sitten nökötin, keskellä ei mitään bussia odottelemassa. Mistä se kaveri edes tiesi, että tästä ajaisi ohi jokin kulkupeli? Hiiretkö sille oli kuiskineet? Mä en ollut nähnyt enkä kuullut sen näppäilevän kännykkää, joten mun nukkuessako se muka oli googlannut aikatauluja? Vai oliko se puhunut puuta heinää pokkana? Se piru nauroi makeasti partaansa, kun oli päässyt musta eroon näin kevyesti. Mun tuurilla menolippu minne tahansa maksaisi maltaita. Mulla ei ollut varaa sellaiseen! Niinpä mä suljin silmät, pyörähdin muutaman kerran ympäri ja lähdin kävelemään siihen suuntaan, mihin nenä näytti.

Otava 2006 (3.p.)

Kirja tuo mieleen yhden Tuija Lehtisen kirjoittamista nuortenkirjasarjoista, punkkarityttö Sarasta kertovat sara@crazymail.com, Nottingham kesällä kello kuusi ja Sara ja levottomat jalat, sekä myöhemmin kirjoitettu Missä olet, Sara? Ensimmäinen Sarasta kertova kirja julkaistiin jo vuonna 1998. Saran ja Julian tarinoissa on jonkin verran samoja piirteitä - molemmilla on vaikeat perhesuhteet ja samanlaista kapinallisuutta ja vapaudenkaipuuta. Toki eroavaisuuksiakin löytyy, mutta Julian tarinan luettuani oli pakko tarttua uudestaan myös Sarasta kertoviin kirjoihin.

Sara@crazymail.com aloittaa Sarasta kertovan kirjasarjan. Punkkarityttö Sara lähetetään enon luokse maaseudulle rauhoittumaan, pois pääkaupungin sykkeestä. Saran elämä on mennyt sekoiluksi, eikä hän voi enää liikkua rauhassa Helsingissä. Sara käy kymppiluokkaa ja yrittää kerätä rahaa kasaan että voisi häipyä jonnekin. Saran elämää värittävät niin omalaatuiset sukulaiset kuin koulukaveritkin sekä sähköpostiviestitteyly netistä löytyneen punkkari-Markin kanssa. Vaikka maa välillä poltteleekin jalkojen alla, saa Sarakin huomata, että välillä on ihan mukava jäädä vain paikoilleen.

Yksi Tuija Lehtisen nuortenkirjojen piirteistä on huumorin käyttö. Vaikka kirjoissa välillä käsitellään rankkojakin aiheita, on niissä aina mukana huumoria. Tämän vuoksi kirjat eivät ole liian synkkiä, vaikka aiheet välillä olisivatkin raskaita. Tuija Lehtinen osaa kirjoittaa vetävästi ja omalla tyylillään, ja hän saa henkilöhahmot jäämään lukijan mieleen. Tämänkin takia Lehtisen kirjat kestävät useampia lukukertoja, joten omiin suosikkeihin voi tarttua aina uudestaan.

Vasko, Anne: Jellona Suuri

Tekstaus Erika Kallasmaa

Pienellä Jellonalla, Pojan rakkaalla leijonoitten kuninkaalla, on mielessä suuria asioita. Siitä tuntuu, että sen ehkä pitäisi kasvaa isoksi Pojan mukana – isoja leijonia kun kuuntelisivat kaikki. Nykyään Poika ei aina enää muista ottaa sitä leikkiin mukaan. Jos Jellona söisi paljon ja monenlaista, se venyisi, pyöristyisi ja pullistuisi ja sitten siitä tulisi Jellona Suuri! Tai ehkä se ei kasvaisikaan tarpeeksi vaan jäisi pieneksi, niin kuin esimerkiksi pikkusiskoilla on tapana. Sitten sen olisi syötävä vielä lisää, että saisi kasvatettua hurjan harjan, ja siitä tulisi oikea Savannien Suurpeto. Jellonan värikin on kyllä vähän väärä ja se syökin ihan muuta kuin suuret, oikeat leijonat.

Suuret leijonat ovat mahtavia. Niillä on superkuulo, eivätkä ne pelkää pimeää tai edes pahaa sutta. Ne taistelevat villisti kuin sarjakuvasankarit ja suuttuessaan ne riehuvat ja räyhäävät… Rakkinakki! Kuonokakki! Kääk! Pihkura Äkäpäkä! Ryökäle! Rääh! ”Apua!” – Pikku Jellonaa pelottaa ja se tahtoo syliin. Se ei todellakaan ole mikään iso ja mahtava leijona. Jellonallakin on kuitenkin supernäkö. Se huomaa jo kaukaa prinsessan ja puoli valtakuntaa. Pieni Tyttö sanoo ”Katsokaa mitä löysin! Leijonan! Saanhan pitää tämän?” Ja niin Jellona saa uuden leikkikaverin.

Pienestä monesti tuntuu, että isoilla on kaikki asiat paremmin, ja miksei myös päinvastoin, mutta ehkä sittenkin olisi hyvä olla juuri sellainen kuin on. Muutos ei toisaalta välttämättä ole huono asia. Jellonallekin käy lopulta ihan hyvin, vaikka Poika ei enää olekaan sen paras kaveri.

Kangaskollaasina toteutettu pienen Jellonan tarina on omistettu kaikille rakkaille pehmoleluille. Jellona on hellyttävän suloinen hahmo suurine pohdintoineen ja kuvien toteutus on kekseliäs. Huomaa ensimmäiseltä ja viimeiseltä aukeamalta, etu- ja takakansien sisäpuolelta, löytyvät valokuvat.