Laaksonen, Heli: Ykköne

Kuvitus Anne Vasko
WSOY 2018, 49 s.

Sukulaine sanos poikenneensa kirjastosa täsä yhtenä ehtoona. Oli kovin tyytyväinen, ku toppas, ko ol sielt saanu föliin Heli Laaksosen uuren kirjan. Sen nimi o Ykköne. Teos ol kuulemma laitettu nätist esil. Vaikia sitä muul taval o laittaaka, Anne Vaskon piirustama kirja meinaan o iha ko karkki. Vasko pruukaa käyttää färei aika mukaval taval. Mää hommasin sen kirjan sit heti seuraavan päivän. Oon sitä ny sit kattellut mukulain kans yhres ja yksinäns.

Menneellä viikolla flikka sanos muskarin trappusil, että "ny kyyti joka lyyti" ja käkätti pääl. Mää ihmettelin sit vähä aikaa, et millai se pikkufliku tommosen ollenka keksis. Arvaaks?

Naapurinki kans tuli Ykköne puhheeks. Se sanos ottaneens siit onnittelurunon hääparil. Jos malttasin, antasin senkin ettimisen sun tehtäväkses, mutku en malt, ni kirjotan vähä tähä sitä runoo:

Näi laulo rakastunu hirvi

"Mailman seittemäst ihmest
sää olet kuus ensmäst
ja se viimene o se,
et sää olet siin
ja mää olen täsä,
samas metäs [..]"

Värssyin lisäks Heli Laaksonen on kirjoittanut nelisivusen numeroesseen. Ja koska kiäli on täsä niin suures roolis, hän selvittää, mitä on miättiny murteest. Ykkösen lopus o lyhkäne käännösapu, jost voi miälens mukka ettii viarait sanoi.

Runoilija kertoo kotisivuillaan postiosoitteensa. Hän assuu Kodiksamis, Rauman Lapis. Tätä tietoo vaste vois ol hauska etsiskel viitteit raumalaisuuteen. Paateist ainaki puhutaa ja yhres laskutehtäväs mainitaan Rauma. Eikä Laaksonen o Mynämäkeäkä täysi unhottanu.

Leijona se venytteli : 100 vuotta suomalaista lastenrunoutta

Toimittaneet Tuula Korolainen ja Riitta Tulusto
Kuvittanut Maija Hurme
Lasten Keskus 2017, 111 s.

Leijona se venytteli : 100 vuotta suomalaista lastenrunoutta

Runot ovat kielen ääntä olematta musiikkia. Runot ovat rytmiä, hyppäyksiä, runot perkaavat sanoja. Runot ovat alkuvoimaa, ihmisen ensimmäinen yritys saada kontakti. Runot ovat loitsuja ja manauksia miljoonien vuosien takaa,  [Kirsi] Kunnas sanoo, kääntyy sitten puoleeni ja kysyy melkein kiusoitellen:
- Mitä runot sinun mielestäsi ovat? (Matti Kuusela: Runoista, Epuista ja vähän ratikastakin. Satakunnan Kansa 14.10.2017)

Kirjailija Kirsi Kunnas, 92 vuotta, uskoo yhä edelleen sanan taikavoimaan. Ja niin uskon minäkin. Olen kirjoitellut täällä useammasta musiikkileikkikirjasta ja musiikin hyvistä vaikutuksista. Samankaltaisia, edullisia vaikutuksia on myös runouden käytöllä. Tätäkin on tutkittu. Tuula Korolainen kirjaa aivotutkimuksen tuloksia Onnimannissa 1/2017

Musiikista on jo pitkään tiedetty, että sillä on positiivisia vaikutuksia esimerkiksi havaitsemiseen, muistamiseen, tarkkaavaisuuteen, keskittymiseen, tunnereaktioihin, mielikuvitukseen [..]. Runouden lukeminen näkyy aivoissa samoissa kohdin kuin musiikin kuuntelu, ja vaikutuksetkin ovat paljolti samoja.

On siis fakta, että runot, fiktiiviset tekstit, tekevät ihmiselle hyvää.

Kognitiivisen aivotutkimuksen perusteella tiedetään myös, että runot ja lorut edistävät merkittävästi lapsen kielen kehitystä vauvaiästä asti. Tämä johtuu siitä, että loruissa ja runoissa on paljon sekä ennakoitavia että yllättäviä elementtejä – rytmin ja riimin perusteella lapsi ennakoi tuttua sanaa, mutta saattaakin törmätä uuteen [..] ja siitä seuraa oppimiseen johtava ”aivomyrsky”.

Onnimannin päätoimittaja Tuula Korolainen on tuottelias lasten- ja nuortenkirjailija, runoilija, kriitikko ja paljon muuta. Suomen satavuotispäivän kunniaksi hän kokosi yhdessä Riitta Tuluston kanssa suomalaisten runoilijoiden runoista kirjan lapsille. Antologiaan on valittu mukaan runoja yli 50 tekijältä, niitä on niin Kirsi Kunnakselta kuin Jukka Itkoselta, mutta myös vähän tunnetuilta tai kokonaan unohtuneilta runoilijoilta.

Perheitä on erilaisia.

Kielitoimiston sanakirjan mukaan antologia on "valikoima usean kirjailijan tuotantoa, varsinkin runoja, runovalikoima". On hauskaa törmätä tuttuun runoon, tässä yhteydessä vielä eri kuvituksella. Ehkä lukija innostuu niin paljon, että etsii käsiinsä runoilijoiden muutakin tuotantoa. Antologian lähdeluettelo antaa siihen hyvät eväät. Leijona se venytteli -teos sisältää myös sanaston, jossa selitetään outoja sanoja. Toivottavasti lukija löytää sen oikea-aikaisesti.

Teoksen esipuheessa siteerataan kirjailija Riina Katajavuorta: "Lapsilla on automaattisesti ihailtavan mutkaton suhde runoon. Sen rytmi otetaan haltuun, kuunnellaan sisältö ja nautitaan kuin lasillinen karpalomehua. Ei jäädä säikähtyneenä kurtistelemaan otsaa." Kirjallisuuden opinnoista ja yli neljännesvuosisata sitten alkaneesta kirjastourasta (ensimmäinen kesätyöpaikkani kirjastossa oli tosiaan jo vuonna 1992) runot tuntuvat minusta vaikeasti lähestyttäviltä. Olen keräillyt lapsen kirjakaappiin loru- ja runokirjoja, mutta mieheni niitä alkoi lukea. Ilokseni olen havainnut, että lapseni suhde runoon on todellakin mutkaton.

Kuvissa esiintyy monennäköisiä ihmisiä. Kaikkien sukujuuret eivät ehkä ole supisuomalaiset.

Lapsi nauttii kielen lisäksi myös kuvituksesta, pysähtyy katsomaan aukeamaa, jota aikuinen lukee ääneen, ja kääntää jännittyneenä uuden sivun. Maija Hurme on kuvituksessaan ottanut huomioon runojen syntyajan. Jossain kuvissa pojat on puettu ajanmukaisesti polvihousuihin ja tytöt essuihin, toisissa taas asusteet ovat nykymalliin sukupuolineutraaleita.

Teoksen nimiruno löytyy sivulta 23. Sen on kirjoittanut Pia Perkiö.

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie : Suomen lasten enkelirunot

Toimittanut Ismo Loivamaa

Kuvat Rudolf Koivu

Minerva 2016

Ismo Loivamaa kirjoittaa teoksensa jälkisanoissa, että lasta suojelevat lempeät enkelit ovat aina kuuluneet suomalaiseen lastenrunouteen. Enkelirunot ovat hänen mukaansa säilyttäneet suosionsa, vaikka uskonnollisuus on hävinnyt muusta lastenkirjallisuudesta. Tähän kokoelmaan runoja on valikoitu monelta tekijältä. Nimet ovat tuttuja: Immi Hellén, Anna-Mari Kaskinen, Kaarina Helakisa, Z. Topelius... Myös suomalaisia kansanrunoja on mukana. Ilahduin tavattomasti, kun törmäsin kirjassa peruskoulun ensimmäisellä luokalla ulkoa opeteltuun kansanrunoon, josta muistin nyt enää vain alun "Ensimmäinen enkeli, toinen tonkeli, kolmas kovanokka..."

Tietysti kokoelmasta löytyy myös nimiruno Maan korvessa kulkeva lapsosen tie. Hiukan yllättäen mukaan oli otettu myös synkänsorttinen kolmas säkeistö, jota harvoin esitetään.

Kirjan kuvituksena on käytetty Rudolf Koivun (1890-1946) maalauksia. Koivun kuolemasta on tullut kuluneeksi 70 vuotta. Povaankin, että näemme Koivun kuvitusta tulevina vuosina entistä enemmän. Tekijänoikeushan päättyy, kun tekijän kuolemasta on kulunut 70 vuotta.

Kannesta ja kirjan graafisesta ulkoasusta kerrotaan sen verran, että työstä vastaa Taittopalvelu Yliveto. Henkilöitä ei nimetä. Ulkoasultaan teos on kovin perinteinen, ei kuitenkaan kömpelö. Oletan, että tekijät pyrkivät säilyttämään  Rudolf Koivu -tunnelman myös kirjan ulkoasussa.

Kuvituksesta olisin kernaasti tahtonut tietää enemmän. Jossain kuvassa tekijän nimikirjaimet ovat näkyvissä. Niiden sijainnin perusteella voi päätellä, että kuvassa on koko teos, mutta onko kuvituksena käytetty myös yksityiskohtia jostain suuremmasta työstä?
  

Jukolan seitsemän poikaa ja Oma maa mansikka

Tammi on tänä syksynä aloittanut sarjan, jossa klassikkotekstit on mukautettu aivan pienille käyttäjille sopiviksi. Nämä Anne Vaskon värikylläiset ensikirjat puhuttelevat aikuistakin. Itse en pystynyt millään valitsemaan, kumman kirjoista esittelisin, joten päätin kertoa kummastakin.

Jukolan seitsemän poikaa :
luvunlaskua Aleksis Kiven tapaan

Jukolan seitsemän poikaa : luvunlaskua Aleksis Kiven tapaan
Kuvittanut Anne Vasko
Toimittanut Katariina Heilala
Graafinen suunntelu ja taitto Riikka Turkulainen
Sitaatit Aleksis Kivi
Tammi 2016

Oma maa mansikka = Smultronstället

Oma maa mansikka = Smultronstället
Kuvittanut Anne Vasko
Toimittaneet Katariina Heilala ja Leena Järvenpää
Ruotsikieliset tekstit Annika Sadelin
Graafinen suunnittelu ja taitto Riikka Turkulainen
Tammi 2016

Seitsemän veljestä on yksi lempikirjoistani. Omassa kirjahyllyssäni minulla on mummon antaman romaanin lisäksi Mauri Kunnaksen Seitsemän koiraveljestä -kuvakirja ja Pertti Rajalan tekemä selkomukautus. Seitsemää koiraveljestä olen ostanut paljon lahjaksi. Aivan pienten lasten käsissä Kunnaksen kuvakirja ei kuitenkaan tahdo pysyä ehjänä. Sen sijaan Tammen kustantama paksulehtinen kuvakirja Jukolan seitsemästä pojasta on oivallinen tuliainen vauva- tai taaperoperheeseen. Vahvatekoinen kirja kestää kovia otteita ja tutustuttaa nuoren käyttäjänsä huomaamatta Kiven klassikkoon. Vanhemmille kirjassa on oma tietoaukeama, jossa kerrotaan Aleksis Kivestä ja tämän teoksista.

Alkuteoksen nimi on muuttunut hauskasti. Jukolan seitsemän poikaa on myös kirja numeroista. Siinä lasketaan Aapon sitomia saunavihtoja ja Laurin muovailemia savikukkoja. Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Lauri, Timo ja Eero tulevat nimitutuiksi. Tietoaukeamalla kerrotaan, etttä veljesten nimet ovat edelleen suosittuja. Tämän lauseen innoittamana tutustuin Väestörekisterikeskuksen nimipalveluun. Väestörekisterikeskuksen mukaan suosituin suomalaisen miehen nimistä on Juhani. Tällä vuosituhannella Juhaniksi on jo nimetty yli 30 000 poikaa. Simeon(i) ja Aapo näkyvät olevan kovassa nosteessa.

Jukolan seitsemän poikaa : luvunlaskua Aleksis Kiven tapaan

Kohderyhmää silmälläpitäen veljesten elukat ovat saaneet suuren roolin. Valko-hevonen, koirat Killi ja Kiiski, Matti-kissa, kukko - ja jopa Männistön muorin kanat - marssitetaan sivuille. Lisäksi numeroita havainnollistetaan pienillä leppäkertuilla.

Kuvan hevonen on nimeltään Valko. Valkon väri yllätti, ja hevosia omistava ystävä kertoi, että hevosen väri voi muuttua vanhemmiten. (Kuva teoksesta Jukolan seitsemän poikaa : luvunlaskua Aleksis Kiven tapaan.)

Lisää pieniä leppäkerttuja ja ilmeikkäitä yksityiskohtia löytyy Anne Vaskon toisesta uudesta paksulehtisestä kuvakirjasta Oma maa mansikka. Bongasin hevoskuvan myös siitä. Lieneekö kuvassa Valkon sukulaisia?

Oma maa mansikka

Oma maa mansikka = Smultronstället on kaksikielinen, kuten teoksen nimestä jo sopii päätellä. Värikkäiden kuvien lomaan on siroteltu pieniä runoja. Kun toisella sivulla on leikkiruno "Onko koira kotona?" leikkiohjeineen, kysytään viereisellä sivulla "Är hunden hemma?". Molemmat kotimaiset eivät kuitenkaan tee aukeamista raskaita, sillä tekstinsirpaleet ovat lyhyitä ja leikkiohjeet puolestaan präntätty pienellä kirjasinkoolla.

Oma maa mansikka

Nämäkin teokset saat käsiisi kirjastosta!

Itkonen, Jukka: Laulavat lenkkitossut - Urheilullisia liikuntarunoja

Lasten Keskus 2015
Runot Jukka Itkonen
Kuvitus Matti Pikkujämsä


Kehissä, molskeilla, radoilla, laduilla,
kentillä, kouruissa, altaissa, kaduilla
kilpaillaan, pidetään urheilukisoja,
toisinaan pieniä toisinaan isoja.


Jukka Itkosen runojen ja Matti Pikkujämsän kuvituksen myötä pääsee jokainen tutustumaan lajiin jos toiseenkin. Hauskoista runoista löytyy monentasoista liikkujaa kuntokävelijästä jääprinsessaan ja saadaan sitä lukea myös esimerkiksi eksyneen suunnistajan tarina. Innokas sohvaurheilija (josta muuten yksi runo kertoo) tunnistaa varmasti erään Jamaikalaisen setä pitkäsäären tai ainakin savolaisen keihäänheittäjän:



TOIMITTAJA:
Hyvät kuulijat, täällä stadion.
Ja Yleisradion
haastateltavana on
keihäsmies Antti.
Ensimmäinen kysymys:
Kestääköhän kantti?

ANTTI:
Suottaahan se kestee
tae olla kestämätä.
Kukapa se ennakolta
ossoo sannoo tätä.





Jotain kaikesta tästä urheilusta voidaan myös oppia. Maileri toteaa kyynärpäät vähän turhan tylyksi työkaluksi juostessa ja suunnistaja alkaa arvostaa ikimetsää ihan erilailla joutuessaan kerrankin pysähtymään sen äärelle. Maailma vahvin voi olla myös se heiveröinen tyyppi, joka auttaa ja tukee itseään heikompaa, eikä aina tarvitse kilpailla ja yrittää olla toista parempi.




Punainen ja sininen hiihtivät kilpaa.

Ja kylläpä otti
vedonlyöjiä kaaliin,

kun ne saapuivat
sulassa sovussa
violettina maaliin. 

Kennedy, Anne V.: Kun isäntä ei nää... Muu! Bää!

Karisto 2015
Suomentanut Sanna Vartiainen














Lainasin kirjan ehtimättä selaamaan sen sisältöä etukäteen ollenkaan, ja aloimme todennäköisesti heti samana iltana lukea sitä kotona iltasaduksi. Parin sivun jälkeen alkoi hiukan ihmetyttää ja sitten huvittaa, mutta ennen kuin kerron, että mikä, niin aloitetaanpa alusta. Tarinan ensimmäinen sivu ei vielä tuntunut mitenkään kovin erikoiselta. Siinä esitellään kirjan hahmot:

Sitten päästään itse tarinaan, eli mitäs ne maatilan eläimet siellä kotosalla puuhaavatkaan pitkän päivän, kun isäntä on töissä pellolla? Isännälle ei varmasti tulisi mieleen, että porukka käy veneretkellä tai viettää leppoisan iltapäivän piknikillä, mutta niin tässä näyttää käyvän. Ja monenlaista muuta hykerryttävää ja hauskaa vielä lisäksi.

Seuraavaksi pääsemme siihen huvitukseen. Parin ensimmäisenkin sivun teksti oli ollut eläinten äännähdyksistä koostuvaa: kurnuti myy, viik tööt vaak, ja niin edelleen, mutta ehkä vasta kolmannella sivulla aloin tajuta, että eihän tässä muuta olekaan! Ja kuvat kyllä kertovat tarinan niin tehokkaasti, ettei varsinaista selittävää tekstiä edes kaipaa. Pari lukukertaa taisi vaatia ennen kuin hoksasin, että eläimet ovat aukeaman kuvissa juuri siinä järjestyksessä, missä niiden kirjoitetut äännähdyksetkin ovat, ja ihanhan nuo "äännähdysrunot" myös kivasti rimmaavat. Varsin hauskaa ääneenluettavaa!

Vaikka kirja on muutenkin hauska, niin sen lähes naurunkyyneleitä aiheuttaneet osiot sijoittuvat loppuun: Aurinko jo laskee ja koira huomaa isännän olevan matkalla takaisin kotiin. Eläimille tulee hurja kiire ehtiä kotilaitumelle ennen kuin isäntä huomaa mitään, ja kyllähän ne juuri ja juuri ehtivät. Yksi pieni hiiri kyllä pikkuisen myöhässä, vielä juhlamekko päällä, mutta kuitenkin. Ja eihän tämä toki näin kirjoitettuna vaikuta juuri muulta kuin ehkä hiukan hymyilyttävältä, mutta uskokaa pois, ne kuvat! En paljasta niitä tässä ja ne täytyy jokaisen nähdä itse.

 

Ruohonen, Laura: Yökyöpelit ja Allakka pullakka

Otava 2008

Pikku kakkosen lauantaiaamuissa pyörii parhaillaan Yökyöpelit-sarja. Joku on saattanutkin huomata, että lastenohjelma pohjautuu Laura Ruohosen kirjoittamiin ja Erika Kallasmaan kuvittamiin lasten lorukirjoihin Allakka Pullakka ja Yökyöpelit.

Laura Ruohosen mielikuvitukselliset runot ja Erika Kallasmaan hauska kuvitus täydentävät toisiaan ja tuloksena on erilainen, hauska ja sanoilla leikittelevät lasten runokirja. Vai mitäs sanot tästä Mahtimummeli määrää -runosta:

Mahtimummeli määrää:

"Ei kukaan saa tehdä väärää, 

ei herjata, ei sotia,

ei ottaa liikaa totia." 

Mahtimummeli säätää:

"Pitää karvanaamat häätää.

 Vappua pidetään jouluna, 

 koirankoppia kouluna.

Kaikki yöt pitää valvoa 

ja mummeleita palvoa."

Erilaisia hahmoja löytyy laidasta laitaan, yllä olevan mahtimummelin lisäksi mm. Sir Kasimir Koi. Yökyöpeleitä ja Allakka Pullakkaa löytyy monista kirjastoista sekä erillisinä kirjoina että yhteisniteenä. 

Lisätietoa Yökyöpelit-sarjasta 
http://yle.fi/aihe/ohjelma/yokyopelit

Nuotio, Eppu: Kuusivuosi: sarjakuvarunoja

Tammi (2011)

Kuvitus Jusa Hämäläinen

Eppu Nuotion kouluvuodenkiertoa myötäilevät runot alkavat elokuiselta koulun pihalta ja kuvaavat tapahtumia ja sattumuksia jokaiselta kuukaudelta heinäkuulle asti. Toistuvasti runoissa esiintyy kuusi, joka seisoo niin koulun pihalla kuin muuallakin, ja jonka ajatuksia maailman menosta pohdiskellaan. Myös kissaporukka, Tahvo and The Boys, saa huomiota niin runoissa kuin kuvituksessa.

Kuusi katsoo kaveriaan, kohottaa havukulmiaan.

Tuuli kääntää päätä, kun kuusi ratkoo pulmiaan:

”Puiston tammi, paleletko koskaan

räntäsateessa, kun helmasi kastuvat loskaan?

Vai onko se niin, että kun pakkanen kiristyy,

niin puistossa seisova tammi aina vain piristyy?”

Runojen parina ovat Jusa Hämäläisen humoristiset sarjakuvat. Runoja ei kuitenkaan ole suoraan kuvitettu, vaan sarjakuvissa on runsaasti myös omaa tarinaa. Runot ja sarjakuvat sopivat hyvin samaan kirjaan ja toisiinsa, mutta ainakin kuvat toimisivat hyvin myös yksinään.

Olen pihkassa! Ihan pihkassa!

Olin kuusen alla piilossa

ja nyt olen ihan tahmea!

Olen pihkassa! Ihan pihkassa!

Senkin kuusi, sormenliimaaja!

Itkonen, Jukka: Kaupunkiretki: Lastenrunoja



Kuvitus Matti Pikkujämsä

Jukka Itkonen on kulkenut kaikki aistit auki ympäri kaupunkia tarkastellen meille jokaiselle tuttua ympäristöä. Runomuotoiset ytimekkäät ja oivaltavat havainnot kertovat mitä kaupunkiympäristössä tapahtuu, miltä tuoksuu tai miltä näyttää – niin maanpinnan ylä- kuin alapuolellakin. Kurkataan esimerkiksi apteekkiin, josta saa apua moneen vaivaan, ja marketissa muistutetaan, ettei kannata ostaa liikaa, enempää kuin jaksaa kantaa. Sitten voidaankin istahtaa vaikka puistonpenkille kuuntelemaan mitä asiaa mahtaisi olla lyhtypylväällä tai kenties puistoon pystytetyllä kivipukuisella suurmiehellä. Entä sitten paloasema! Voisikohan palokunta lehmää rauhoittaa, jos sitä liikaa ammuttaa?

Totta kai yksi vierailun kohteena olevista paikoista on kirjasto. Voin yhtyä Itkosen runoon, sännätkääpä kaikki tänne vaan!

Poutapilvi ei satele.

Kirjatoukka ei matele.

Jo kirjaston pihalla

hän pyrähtää juoksuun:

– Äkkiä kirjojen tuoksuun!

Matti Pikkujämsän riemukas kuvitus herättää runojen aiheena olevat paikat ja asiat eloon silmiemme eteen ja auttaa pientä lukijaa kuvittelemaan matkaa kaupungin halki. Kuvat toimivat tietysti pääasiassa tekstin kuvituksena, mutta kertovat myös omia tarinoitaan runoissa kerrotun lisäksi.