Baum, L. Frank: Ihmemaa Oz

Art House, 2011

Kirjoittanut: L. Frank Baum
Kuvittanut: W. W. Denslow
Suomentanut: Tuomas Nevanlinna

Tämän kertaista esittelykirjaa, Ihmemaa Ozia, ei voi oikein sanoa uutuudeksi, mutta kiistämätön amerikkalainen klassikko se on. Lyman Frank Baum kirjoitti sen yli sata vuotta sitten, vuonna 1900. L. Frank Baum (1856-1919) oli amerikkalainen kirjailija, jonka kuuluisin teos Ihmemaa Oz on. Kaiken kaikkiaan hän kirjoitti 15 Ozin maailmaan sijoittuvaa lastenkirjaa. Kirjan pohjalta tehtiin samanniminen musikaalielokuva v. 1939 ja uusimpana tulokkaana on v. 2013 ensi-iltansa saanut Sam Raimin ohjaama fantasiaelokuva Mahtava Oz, joka on sovitus sekä kirjasta että vanhasta musikaalista. Kirjan tarinaa on esitetty paljon teatterilavoillakin, myös Suomessa.  

Pieni Dorothy-tyttö asuu Kansasin paahtuneella preerialla Henry-setänsä ja Em-tätinsä luona. Nämä ovat raskaan työn uuvuttamia maanviljelijöitä. Onneksi tytöllä on seuranaan pieni, leikkisä Toto-koira. Eräänä päivänä pyörremyrsky tempaa Dorothyn ja Toton mukaansa ja he heräävät aivan uusissa maisemissa Munskottien maassa. Dorothy ikävöi kotiinsa ja kuulee, että Oz, suuri velho, voisi auttaa häntä palaamaan kotiin. Niinpä Dorothy ja Toto lähtevät keltatiilistä tietä pitkin kohti maagista Smaragdikaupunkia ja matkalla he saavat seurakseen Peltimetsurin, pelkurimaisen Leijonan ja Variksenpelättimen.

Variksenpelätin haluaa pyytää Ozilta itselleen aivot, Peltimetsuri sydämen ja Leijona rohkeutta.

Dorothy oli matkan edetessä vaipunut siinä määrin ajatuksiinsa, ettei huomannut, että Pelätin oli taas kompastunut koloon ja kierinyt tienposkeen. Sen oli jopa huudettava Dorothya tulemaan apuun.

"Mikset vain kiertänyt koloa?" Peltimetsuri kysyi.

"En tiedä tarpeeksi", vastasi Pelätin iloisesti. "Pääni on katsos täynnä olkia ja siinä onkin syy siihen, miksi olen menossa Ozin luo pyytämään aivoja."

"Aa, nyt ymmärrän", sanoi Peltimetsuri. "Mutta loppujen lopuksi aivot eivät ole maailman tärkein asia."

"Onko sinulla aivoja?" Pelätin uteli.

"Ei, pääni on typötyhjä", vastasi Peltimetsuri, "mutta aikoinaan minulla oli aivot ja sydän myös. Kokeiltuani molempia haluaisin paljon mieluummin sydämen."

Jännittävällä matkallaan seurue tapaa monenlaisia otuksia ja olentoja, mm. noitia, siipisimpansseja, vinkkelöitä, kalidaheja, kvanttuleita, lekapäitä ja posliinisen kaupungin asukkaita.  

Suuri velho osoittautuu lopulta vähän erilaiseksi kuin aluksi luultiin, mutta kaikesta huolimatta asiat järjestyvät ja Pelätin, Peltimetsuri ja Leijona saavat velholta sen, mitä luulevat itseltään puuttuvan. Oikeasti matka on antanut pelokkaalle Leijonalle itseluottamusta. Kirja korostaa yhteistyötä ja esim. Leijonan kohdalla opetuksena voisi olla, että todellinen rohkeus on sitä, että uskaltaa kohdata vaaran vaikka pelottaisi. Leijona päätyykin villieläinten kuninkaaksi, Pelätin Smaragdikaupungin hallitsijaksi ja Peltimetsuri vinkkelöiden valtiaaksi. Lopulta ystävykset heittävät toisilleen haikeat jäähyväiset ja Dorothykin koirineen pääsee kotiin Kansasiin.  

Päädyin esittelemään Ihmemaa Ozia, koska siitä ilmestyi neljä vuotta sitten uusi suomenkielinen käännös. Ensimmäistä kertaa suomenkielisessä laitoksessa on käytetty alkuperäisiä William Wallace Denslow'n kuvia. Kirjassa on seurattu muutenkin alkuperäisteoksen asettelua. Siinä on mukana kokosivun kuvia, joihin suomalaisessa laitoksessa on lisätty vielä kuvateksti kääntöpuolelle. Nämä tekstit saattavat aluksi tehdä lukukokemuksesta vähän sekavan ennen kuin tajuaa, että taustan tekstit kannattaa hypätä yli, koska ne löytyvät myös varsinaisesta kertomuksesta.

L. Frank Baum luonnehti itse tarinaansa seuraavasti:

"Ihmemaa Oz pyrkii olemaan uudenaikainen satu, jossa on säilytetty hämmästys ja ilo ja josta sydänsurut ja painajaiset on poistettu".

Kirja tarjoaa kuitenkin jännitystä ja viihdykettä niin lapsille kuin aikuisillekin. Tuomas Nevanlinnan taitava suomennos soljuu sujuvasti. Kaiken kaikkiaan Ihmemaa Oz tuntuu kestäneen aikaa paremmin kuin monet muut vanhat lastenkirjat.

Isto, Sanna: Tinka ja Taika

Kuvitus Julia Vuori

Tinkan ja Taikan mummo on tulossa vierailulle. Tytöt olivat vielä niin pieniä edellisen visiitin aikaan, etteivät oikeastaan muista siitä tai mummostaan mitään. Vuosien varrella postikortteja on saapunut säännöllisesti milloin mistäkin maailman kolkasta ja viimeisimmässä mummo oli ilmoittanut päivämäärän, jolloin aikoi saapua.

Talo on puunattu putipuhtaaksi ja äidin ylpeys, puutarha, on kaunis kuin mikä. Sitten vain odotellaan, ja yhtäkkiä kadulta kuuluukin hevosten kavioiden kopsetta. Mummo ilmaantuu portista matka-arkkuineen, mutta hevosia ei enää näy missään, kun Tinka ja Taika käyvät kurkkaamassa. Matka-arkku taas on niin painava, ettei isä saa sitä hievahtamaankaan.

Mummo osoittautuu tosi mukavaksi, mutta Tinka ja Taika ovat alkaneet epäillä, ettei hän olekaan ihan tavallinen mummo… Isäkin on sitä mieltä, että anopin vierailuissa on aina ollut jotain erikoista. Tytöistä olisi mahtavaa päästä kurkistamaan mummon matka-arkun sisälle. Se varmasti ratkaisisi koko arvoituksen ja kaikki salaisuudet paljastuisivat, mutta harmi kun arkku on tiukasti lukossa. Tinka ei kuitenkaan malta olla yrittämättä, ja monenlaista taikasanaa ja loitsua kokeiltuaan hän saa lopulta arkun auki. Selvästikin kyseessä on taika-arkku, sillä sieltä löytyy aivan kokonainen oma maailmansa.

Jos mummo taika-arkkuineen siis oikeasti on noita, on äiti noidan tytär (ja itse myös noita) ja Tinka ja Taika ovat noidan tyttärentyttäriä eli myös noitia! Miksi ihmeessä äiti siis ei käytä taikavoimiaan esimerkiksi kotiaskareisiin, vaan pakottaa tytötkin siivoamaan ja tekemään kaikkea muuta tylsää. Taikomisen sijaan äiti aina kertoo tarinaa lapsuuden kaveristaan Valpurista, joka ei saanut lapsena oppia mitään, eikä osannut solmia edes kengännauhojaan, ja kärsi asiasta vielä aikuisenakin. Äidistä sellainen olisi kamalaa, kun taas tyttöjen mielestä Valpurin lapsuus oli varmasti ihana.

Talossa ja pihapiirissä alkaa tapahtua yhä oudompia asioita. Hevospehmolelu Lilli näyttää oppineen puhumaan ja tarinaan sotkeutuu vielä yksi epäilyttävä kaupustelija, joka pyrkii väkisin taloon sisälle. Tuntuu jopa siltä, että mummo taitaa tuntea tyypin entuudestaan, eikä ole mielissään tämän ilmaantumisesta. Paljastuvatko salaisuudet ja saavatko tytöt suojeltua mummon omaisuutta oudolta tunkeilijalta?

Julia Vuoren värikylläinen kuvitus vie lukijan keskelle hyväntuulista, taikuutta täynnä olevaa seikkailua. Sanna Iston esikoisteos sisältää tomerien päähenkilöiden lisäksi oivaltavaa ja huumoripitoista kieltä, jota on ilo lukea. Tätä lastenromaania suositellaan yli 6-vuotiaille.