5. heinäkuuta 2013

Kaiken maailman eläinsadut

Otava (2012)

Toimittaja: Katriina Kauppila
Kuvittaja: Matti Pikkujämsä

Minulla oli tänä keväänä ilo kuulla Vaski-kirjastojen Tarinatornadossa hankolaista Netta Möller-Salmelaa. Tämä verraton kirjallisuuskasvattaja piti hyvin tärkeänä, että lapselle luetaan ääneen. Netta esiintyi ruotsin kielellä, joten esityksestä meni minulta paljon ohikin, mutta Netan innoittamana päätin mm. perata satukirjahyllykkömme, saa sitten nähdä, virkistääkö se lainausta. Toivottavasti, sillä olen valmis jakamaan Netan näkemykseen siitä, että ennen kuin lapsi aloittaa koulutiensä, hänelle tulisi lukea 3000 satua: joka päivä yksi tuttu satu, yksi lempisatu ja yksi uusi satu. 

Katriina Kauppilan toimittama Kaiken maailman eläinsadut tarjoaa 33 satua, joilla on hyvä aloittaa. Sadut ovat pääosin lyhyitä, vain muutaman sivun mittaisia, ja mukaan kokoelmaan on päässyt hyvin erilaisia satuja eripuolilta maailmaa. Eniten tykkäsin oman aikamme saduista, joita edustavat esimerkiksi Jukka Itkosen Sorsa norsun räätälinä -kirjasta (2008) poimitut sadut.

Kirjan ulkoasu on erinomaisen onnistunut. Kiitokseksi tästä palkitsi Visuaalisten viestinnän suuunnittelijoiden järjestö Grafia kuvittaja Matti Pikkujämsän Rudolf Koivu -palkinnolla. Tämä palkinto jaetaan joka toinen vuosi parhaasta lasten- tai nuortenkirjakuvituksesta. Perusteluissa todetaan mm., että teos on kaunis ja eheä, kuvituksessa on huumoria ja kekseliäisyyttä.
Pikkujämsä liikkuu notkeasti kuvituksen ja muotoilun perinteistä ammentaen. Hän saa aikaan nostalgista, mutta tässä ajassa voimakkaasti läsnä olevaa kuvitusta. Klassinen ja pelkistetty taitto antaa tilaa kuville – kirjassa on hyvä rytmi ja tasapaino. Tämä on valmis lastenhuoneen klassikko!
Tämän kirjan ja muut sadut löydät kirjastoluokasta 85.12. Raumalaisten kannattaa myös seurata pääkirjaston poistomyyntipöytää, sillä välillä sieltä on mahdollista tehdä satulöytöjä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti