Palviainen, Jukka-Pekka: Joku vieraileva tähti

WSOY (2011)

ARVION KIRJOITTI KIRJASTOPALVELUIDEN JOHTAJA KARRI HARA

Raumalaissyntyinen kirjailija Jukka-Pekka Palviainen on kirjoittanut 3 lastenkirjaa ja 5 aikuisten romaania. Joku vieraileva tähti on hänen ensimmäinen yrityksensä nuortenkirjaksi. Yritys onkin onnistunut, sillä Palviainen kuittasi teoksesta Topelius-palkinnon alkutalvesta 2012.

Joku vieraileva tähti kertoo peruskoulun viimeistä luokkaa käyvästä 16-vuotiaasta Atesta, joka harrastaa näyttelemistä. Hän ja sekalainen joukko muita nuoria valmistautuvat tunnetun nuortenromaanin, Anna-Leena Härkösen Häräntappoaseen teatteriversion esittämiseen. Puoli vuotta kestävät harjoitukset ja niihin liittyvä Härkösen kirjan dialogi ovat tarinassa tärkeässä osassa.

Atte on aika reippaantuntuinen poika, ei mikään varsinainen luuseri, vaikka teatteriharrastuksensa vuoksi onkin ehkä hieman outo lintu. Hänen aisaparinaan näytelmän pääosassa on kaunis, mutta epävarma Jenni, jonka ihailu ei kuitenkaan tee syvempää vaikutusta Atteen. Atte asuu äitinsä ja tämän uuden miesystävän kanssa, mutta tuntee enemmän yhteyttä taidevalokuvausta harrastavaan isäänsä. Aten maailma on periaatteessa mallillaan, mutta jonkinlaisen ulkopuolisuuden tunteen hänestä aistii. Ja se tärkein, eli tyttöystävä puuttuu. Enemmän tosin puute taitaa johtua siitä, ettei Atte kelpuuta ketä tahansa, kuin siitä, ettei ottajia olisi. Tyttöjä enemmän Atte keskittyy teatteriin.

Annin tilanne on toinen ja paljon synkempi. Hän on mustiin pukeutuva luoksepääsemätön tarkkiksen tyttö, jonka elämä on raskasta ja yksinäistä. Hänkin on avioeroperheen lapsi, ja hoitaa kotonaan pikkuveljeään ja mielenterveysongelmista ja masennuksesta kärsivää äitiään. Huolehtimisen raskas taakka saa hänetkin oirehtimaan, eikä hänellä käytännössä ole lainkaan kavereita. Hän tuntee itsensä friikiksi. Isän uusi naisystävä tarjoaa ainoan aikuisen ystävyyssuhteen. Isäänsä Anni ei voi sietää, eikä äidistäkään juuri sairautensa keskellä iloa ole.

Onneksi käy, kuten nuortenkirjoissa usein käy: tämä hiukan epätavallinen pari kohtaa ja ystävystyy. Anni on hyvä ompelemaan vaatteita, ja hän saa tehtäväkseen auttaa teatterin puvustuksessa. Näyttelemään hän on liian epävarma, mutta ihastuu sanavalmiiseen ja fiksuun Atteen. Lopulta Attekin huomaa Annin, ja kirjan lopussa ystävyys syventyy nopeasti yhdessäoloksi. Ja näytelmäkin saa ensi-iltansa, totta kai.

Palviainen kuljettaa tarinaa vaihdellen Annin ja Aten näkökulmasta. Tyyli toimii, sillä suuren osan kirjasta Anni ja Atte elävät elämäänsä toisistaan tietämättä. Palviaisen lauseet ovat lyhyitä ja teksti helppolukuista. Tapahtumapaikkana on Rauma, ja paikallisia kadun- ja paikannimiä vilahtelee tuon tuosta, puhuupa Aten isä oikein Rauman kieltäkin. Romaani on lyhyehkö, 167-sivuinen, eikä siinä periaatteessa tapahdu kovinkaan paljon. Siksi se on myös hyvin realistinen. Palviainen kuvaa nuorten arkielämää hyvin eläytyen ja liioittelematta, näyttäen epävarmuuden ja surun, mutta piehtaroimatta niissä. Annin elämä on melko ankeaa, ja sellaisena se esitetäänkin, mutta ajoittainen huumori keventää, ja loppu on kuitenkin onnellinen ja positiivisesti eteenpäin katsova, vaikka ei sokerinen.

Joku vieraileva tähti on melko ”aikuismainen” romaani, eikä sen lukeminen tökkinyt kohta 40-vuotiasta miestäkään. Tyylilajillisesti se kiinnostanee enemmän tyttöjä kuin poikia, koska ihmissuhteiden ja arkielämän kuvaus on asetettu nopeiden tapahtumien ja käänteiden edelle. Palviainen kuvaa ulkopuoliseksi itsensä tuntevien nuorten kamppailua oman arvonsa tuntemiseen ja vaikeuksista selviämiseen ja realismillaan antaa varmasti monelle mahdollisuuden samastua päähenkilöihin. Monivivahteisin lienee Anni, Aten jäädessä hieman piirteettömämmäksi. Muut henkilöt ovat sivuosissa; eniten ehkä keskitytään poikakaverinsa kaltoin kohtelemaan Jenniin, joka myös (ehkä) lopulta ymmärtää oman arvonsa, ja mikä elämässä on tärkeää ja tavoittelemisen arvoista.

Kirja oli mielestäni positiivinen elämys ja henkilöt oli kuvattu kypsästi ja realistisesti. Juoni on simppeli, mutta sellaista elämä on. Tapahtumia maltettiin kehitellä: ainoastaan Aten ja Annin nopea ystävystyminen ja Aten motiivit ihastua juuri Anniin sivuutettiin ehkä hieman liian kiireellä. Loppu jätti alleviivaamatta tulevaisuutta; maltettiin pysyä siinä mitä oli, esittämättä mitään ”ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka” –lopetusta. Kyllä Palviainen on Topeliuksensa ansainnut.