Mäkelä (2012)
 |
| Kuvitus David Melling |
Kolme karmeaa kaverusta tutustuttaa lukijansa lohikäärmeeseen, noitaan ja jättiläiseen, jotka ovat kaikki hirmuisen pelottavia. Ainakin he itse aina kauhistuvat kovasti, kun tulevat katsoneeksi peiliin. Kyllähän sitä tietysti myös naapurit ja muutkin lähelle uskaltautuvat saattavat pelästyä, jos toinen aina kovasti huutaa, että ”Täältä tullaan, älkää katsoko jos ette halua säikähtää!”
Lohikäärme päättää ensimmäisenä vaihtaa paikkakuntaa, ettei naapureiden tarvitsisi niin kovasti pelätä. Lohikäärmeen lemmikkikoira Pepi saattaa olla touhusta hieman eri mieltä, mutta lähtee kuitenkin mukaan. Matkan varrella vastaan tulevat niin noita kuin jättiläinenkin. Kun aina lopulta päästään selvyyteen siitä, että lohikäärme ei pelota noitaa, eikä noita jättiläistä, eikä oikeastaan kukaan heistä toisiaan, voidaan matkaa jatkaa porukalla. Varsin kirjava ja hauskannäköinen sakki tästä syntyykin tykötarpeineen ja lemmikkeineen, ja kukaan ei kyllä oikeastaan näytä kovin pelottavalta. Lohikäärmeen rohkea väritys miellyttää silmää ja olemus on oikeastaan aika lempeä. Jättiläisen ja noidan ulkoasut ovat myös varsin onnistuneet, mutta ilkeän näköisiä he eivät ole. Taustan monet yksityiskohdat ovat hauskoja ja tarkastelemisen arvoisia.
Matkalla on pysähdyttävä evästauolle, ja sen yhteydessä tuttavuutta tekee Piiperö, pieni suloinen tytöntyllerö. Lapset ovat aina lapsia, joten jättiläinen päättää olla pahastumatta, kun häneltä pyydetään kyytiä olkapäillä. Samaten noita suostuu lennättämään Piiperöä luudalla, ja lopuksi vielä lohikäärme avustaa päiväunille menemisessä. Kuka tahansa muu jos olisi pyytänyt, niin olisi kokenut surkean lopun, kenties. Tai ehkä joku muukin olisi saanut houkuteltua kaverusten oikean luonnon esiin, mutta Piiperö nyt sattui sopivasti paikalle.
Entäs nyt sitten? Pelottelu on elämäntehtävänä vähän huono juttu, jos kerran edes Piiperöä ei pelota. Pelkääköhän heitä lopulta yhtään kukaan? Ehkä parempi olisikin ryhtyä ihan johonkin muuhun puuhaan, joka olisi itsellekin nautittavampaa. Ainahan sitä voi tarpeen vaatiessa itseään sitten pelotella, jos ei kerran muita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti