20. huhtikuuta 2012

Veittikoski, Niina: Hertta leipoo pullaa

Tammi (2010)
Sarja-asun suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Niina Veittikosken luoman Hertan maailma -kirjasarjan päähenkilö on toimelias naisenalku, joka on tullut tutuksi Pikku kakkosen esittämästä animaatiosarjasta. Hertta leipoo pullaa -kuvakirja ei rasita lukijaansa monilla hahmoilla. Hertan lisäksi kuvissa esiintyvät peikot Aivo ja Tollo. Vain yhdessä kuvassa näkyy muita lapsia. Aikuinen esiintyy niin ikään vain yhdessä kuvassa, ja siinä kuumaa uunipeltiä pitelevältä aikuiselta on rajattu pää pois.

Kirjan nimi kertoo tyhjentävästi teoksen sisällön. Kirjassa on vain vähän tekstiä, mutta pullanteossa tarvittava tietämys välittyy silti. Seuraava katkelma kattaa kolmen aukeaman verran:

Essun ylleni valjastan
ja mummoni ohjeen paljastan.
Kuules tätä!

Maito kädenlämpöinen – älä siis keitä.
Sekaan hiiva heitä.
Pari munaa, sokeria, suolaa,
kardemummaa.

Lisää jauhoja vähän
voi homma tyriä tähän.
Vähän ei riitä
ja liika on liikaa.

Joka aukeamalla on tieto- tai tehtävälaatikko, jossa pyydetään esimerkiksi nimeämään erilaisia päähineitä ja miettimään, mikä niistä sopii leipomistilanteeseen. Kuvituksesta saa lisätietoa, joka auttaa myös tietolaatikoiden kysymysten ratkomisessa.

Ja eikun leipomaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti