Nopola, Sinikka: Heinähattu, Vilttitossu ja jouluvintiö

Teksti: Nopola, Sinikka ja Nopola, Tiina

Kuvitus: Savolainen, Salla

Tammi 2017, 77 s. 

 

Heinähattu ja Vilttitossu -sarjan ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 1989. Ensin Kattilakosken perheestä kertovia kirjoja kuvitti Markus Majaluoma. 13 kirjan ja 20 vuoden jälkeen kuvittajaksi tuli Salla Savolainen. Heinähattu, Vilttitossu ja jouluvintiö on jo Savolaisen seitsemäs Heinähattu ja Vilttitossu -kirja. Tekijäkolmikon työ on tasaista laatua, se ei yllätä mihinkään suuntaan. Lanseerasin äsken tunnisteisiin uuden termin. Tämä jos mikä on hyvän mielen kirja. Heti kansiaukeamalla on ihana kylämaisema, jossa Kattilakosken perheen naapuristo touhuaa joulunaluspuuhissaan paksujen lumikinosten keskellä.

Kirjan ensimmäisellä tekstisivulla kerrotaan, että jouluun on enää viikko. Siskokset Heinähattu ja Vilttitossu ovat rakentamassa isoa lumiukkoa, kun paikalle pysähtyy joulukeräyksen pakettiauto. Naapuritalosta kannetaan siihen saman tien tavaroita, kasseittain tavaroita: pehmonalleja, nukkeja ja ties mitä hauskaa.

- Varattomien kotien lapset saavat jouluna kauheasti paketteja! Vilttitossu älähti.
- Saathan sinäkin paketteja, Heinähattu huomautti.
- Mutta en tarpeeksi, sanoi Vilttitossu.

Vilttitossu ei olisi Vilttitossu, jollei hän heti tarttuisi toimeen. Hänen on saatava paljon lahjoja, ainakin pehmoleluja, muovailuvahaa, karkkeja ja nukenastiasto. Tyttö naamioituu ja kirjoittaa kerjäyskylttiin "KÖYHÄ LASPI. ANNA HETI LELUJA." Lopputulos ei kuitenkaan tyydytä Vilttitossua, joten hän alkaa lahjojen toivossa hyvin kiltiksi ja ahkeraksi. Mutta miten tämä hanke onnistuu? Saako Vilttitossu aattona enemmän lahjoja kuin sisko?

Tuttuun tapaan mukana menossa ovat myös poliisit Isonapa ja Rillirousku sekä Alibullenin neidit.

Leijona se venytteli : 100 vuotta suomalaista lastenrunoutta

Toimittaneet Tuula Korolainen ja Riitta Tulusto
Kuvittanut Maija Hurme
Lasten Keskus 2017, 111 s.

Leijona se venytteli : 100 vuotta suomalaista lastenrunoutta

Runot ovat kielen ääntä olematta musiikkia. Runot ovat rytmiä, hyppäyksiä, runot perkaavat sanoja. Runot ovat alkuvoimaa, ihmisen ensimmäinen yritys saada kontakti. Runot ovat loitsuja ja manauksia miljoonien vuosien takaa,  [Kirsi] Kunnas sanoo, kääntyy sitten puoleeni ja kysyy melkein kiusoitellen:
- Mitä runot sinun mielestäsi ovat? (Matti Kuusela: Runoista, Epuista ja vähän ratikastakin. Satakunnan Kansa 14.10.2017)

Kirjailija Kirsi Kunnas, 92 vuotta, uskoo yhä edelleen sanan taikavoimaan. Ja niin uskon minäkin. Olen kirjoitellut täällä useammasta musiikkileikkikirjasta ja musiikin hyvistä vaikutuksista. Samankaltaisia, edullisia vaikutuksia on myös runouden käytöllä. Tätäkin on tutkittu. Tuula Korolainen kirjaa aivotutkimuksen tuloksia Onnimannissa 1/2017

Musiikista on jo pitkään tiedetty, että sillä on positiivisia vaikutuksia esimerkiksi havaitsemiseen, muistamiseen, tarkkaavaisuuteen, keskittymiseen, tunnereaktioihin, mielikuvitukseen [..]. Runouden lukeminen näkyy aivoissa samoissa kohdin kuin musiikin kuuntelu, ja vaikutuksetkin ovat paljolti samoja.

On siis fakta, että runot, fiktiiviset tekstit, tekevät ihmiselle hyvää.

Kognitiivisen aivotutkimuksen perusteella tiedetään myös, että runot ja lorut edistävät merkittävästi lapsen kielen kehitystä vauvaiästä asti. Tämä johtuu siitä, että loruissa ja runoissa on paljon sekä ennakoitavia että yllättäviä elementtejä – rytmin ja riimin perusteella lapsi ennakoi tuttua sanaa, mutta saattaakin törmätä uuteen [..] ja siitä seuraa oppimiseen johtava ”aivomyrsky”.

Onnimannin päätoimittaja Tuula Korolainen on tuottelias lasten- ja nuortenkirjailija, runoilija, kriitikko ja paljon muuta. Suomen satavuotispäivän kunniaksi hän kokosi yhdessä Riitta Tuluston kanssa suomalaisten runoilijoiden runoista kirjan lapsille. Antologiaan on valittu mukaan runoja yli 50 tekijältä, niitä on niin Kirsi Kunnakselta kuin Jukka Itkoselta, mutta myös vähän tunnetuilta tai kokonaan unohtuneilta runoilijoilta.

Perheitä on erilaisia.

Kielitoimiston sanakirjan mukaan antologia on "valikoima usean kirjailijan tuotantoa, varsinkin runoja, runovalikoima". On hauskaa törmätä tuttuun runoon, tässä yhteydessä vielä eri kuvituksella. Ehkä lukija innostuu niin paljon, että etsii käsiinsä runoilijoiden muutakin tuotantoa. Antologian lähdeluettelo antaa siihen hyvät eväät. Leijona se venytteli -teos sisältää myös sanaston, jossa selitetään outoja sanoja. Toivottavasti lukija löytää sen oikea-aikaisesti.

Teoksen esipuheessa siteerataan kirjailija Riina Katajavuorta: "Lapsilla on automaattisesti ihailtavan mutkaton suhde runoon. Sen rytmi otetaan haltuun, kuunnellaan sisältö ja nautitaan kuin lasillinen karpalomehua. Ei jäädä säikähtyneenä kurtistelemaan otsaa." Kirjallisuuden opinnoista ja yli neljännesvuosisata sitten alkaneesta kirjastourasta (ensimmäinen kesätyöpaikkani kirjastossa oli tosiaan jo vuonna 1992) runot tuntuvat minusta vaikeasti lähestyttäviltä. Olen keräillyt lapsen kirjakaappiin loru- ja runokirjoja, mutta mieheni niitä alkoi lukea. Ilokseni olen havainnut, että lapseni suhde runoon on todellakin mutkaton.

Kuvissa esiintyy monennäköisiä ihmisiä. Kaikkien sukujuuret eivät ehkä ole supisuomalaiset.

Lapsi nauttii kielen lisäksi myös kuvituksesta, pysähtyy katsomaan aukeamaa, jota aikuinen lukee ääneen, ja kääntää jännittyneenä uuden sivun. Maija Hurme on kuvituksessaan ottanut huomioon runojen syntyajan. Jossain kuvissa pojat on puettu ajanmukaisesti polvihousuihin ja tytöt essuihin, toisissa taas asusteet ovat nykymalliin sukupuolineutraaleita.

Teoksen nimiruno löytyy sivulta 23. Sen on kirjoittanut Pia Perkiö.