Tammi (2012)
 |
| Kuvitus Krista Partti |
Pieni Venla kuulee olohuoneesta äidin huudon ja säikähtää! ”Pisteli, pisteli” äiti huutaa ja Venlan mielikuvitus alkaa lentää. Mikä ihme se sellainen Pisteli oikein on, ja onkohan äiti pahassakin pulassa?
Miltäköhän Pisteli mahtaa näyttää? Onko se kuin rotta: pelottava ja karvainen, vai ehkä enemmänkin kuin possu? Vai kenties ihan jonkin erilaisen näköinen, sellainen mitä ei koskaan ennen ole nähtykään? Tykkääköhän se leikkiä lumessa vai mieluummin auringossa? Muistuttaako se enemmän leppäkerttua vai jääkarhua? Ehkä sillä on niin suuret korvat, että se kuulee kaiken – Venlan huoneeseen saakka…
Kysymyksiä tulee mieleen tulvimalla, ja nyt pelottaa jo niin, että on parempi piiloutua laatikkoon. Laatikostapa löytyykin seuraa: pikkusisko Essi, joka on kyllä vielä niin pieni, ettei tunnu ymmärtävän vaaraa. Hän se vaan heiluttelee muovivasaraa ja huutaa ”Tätätätä!”, vaikka Venla yrittää kertoa Pistelistä. No, ei se mitään, Venla kyllä pitää huolta Essistä.
Venla päättää uskaltaa kurkata oven raosta. Ei näy Pisteliä. Mutta kylpyhuoneen kaapista kuuluu rapinaa! Onkohan Pisteli siellä? Varovasti Venla raottaa kaapin ovea, mutta huh! Ei se ollutkaan Pisteli. Missäköhän se Pisteli nyt oikein sitten on? Ei riisipurkissa. Ei roskapussissa. Eikä edes kenkäkaapissa. Mutta missä?
Jännittävä tarina päättyy lopulta yllättävään ratkaisuun, joka ei enää olekaan yhtään jännittävä – riemukas kyllä. Kuvitus elää hienosti mukana Venlan pohdinnoissa ja auttaa lukijaa hahmottamaan niitä monenlaisia mielikuvia, joita lapsi mielikuvituksessaan saattaa keksiä. Ja jos on tarkkana niin jo heti ensimmäiseltä sivulta huomaa, ettei sillä äidillä mikään hätä taida ollakaan…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti