Kuvitus Virpi Penna
– KERRO satu!
 |
| WSOY 2012 |
– Hyvä on. Olipa
kerran…
– Eikö se ole enää?
– Mikä?
– Se, joka oli kerran.
– En minä tiedä. Niin
vain sanotaan aina satujen alussa. Voinko minä nyt
jatkaa? Hyvä. Siis, olipa kerran kaunis prinsessa ja paha
noita.
– Oliko se noita oikein
paha?
– Oli. Tämä noita oli
erityisen kuuluisa ilkeydestään.
– Sitten se on liian
pelottava. Minä en pidä
vaarallisesta ja karmeasta. Kerro
joku muu satu.
Näin alkaa Timo Parvelan kirjoittaman ja Virpi Pennan
kuvittaman satukirjan, Hyvän mielen iltasatuja, ensimmäinen satu, joka
on nimeltään Kerro satu. Kirja sai meillä aikaan sen, että äitiä alkoi
hymyilyttää heti lähdöstä ja kuulijakunta vaati uskollisesti joka ilta vuorossa
seuraavana olevaa satua, jonka nimi oli muistettu kysyä ja painaa mieleen jo
edellisenä iltana.
Kirjan sadut ovat sellaisia, kun sadut nyt yleensä ovat:
välillä vähän pelottavia, kuten Kauhea susi, tai muuten ikäviä, kuten Kiusankappale.
Onnellinen loppu löytyy tietysti kaikista, ja jokunen noita ja prinsessakin.
Ovat nämä sadut sitten kyllä vähän erilaisiakin kuin monet muut: niin
mielikuvituksellisia, ettei juonikulkuja ja tarinan lopputulosta välttämättä
osannut arvata, ja niin hauskoja, että ääneen lukeminen oli välillä naurun
takia vaikeaa. Parhaimmat naurut taitaa aikuiselle tulla monista lapsiperheen
arkisista tilanteista, jotka naurattavat lähinnä silloin, kun tapahtuvat
jollekin muulle tai kun sattumuksista on jo kulunut sopivasti aikaa…
Kenkäkaupassa Anna ei
halunnut nauhakenkiä, koska niissä oli
nauhat. Tarrakenkiä
hän ei huolinut, koska niissä oli tarrat. Punai-
sista kengistä hän ei
pitänyt, koska ne olivat punaiset. Keltaiset
kengät hän olisi ottanut,
jos ne olisivat olleet punaiset.
– Saanko minä nuo
siniset? kysyi Anna.
– Et saa, vastasi
äiti.
– Minä haluan, kiljui
Anna.
Antti halusi
rallitakin. Sellaisen missä oli numero. Tismalleen sa-
manlaisen kuin
päiväkodin Eliaksella. Sellaisia takkeja oli kaupassa
vain yksi ainoa
kappale. Antti halusi sen.
– Et saa, yritti isä.
– Minä haluan,
nyyhkytti Antti.
Anna, äiti, Antti ja
isä tapasivat jäätelöpaikan edessä. Annalla oli
jalassa siniset
sandaalit. Antin uuden talvitakin hihat ulottuivat
kyynärpäihin.
– Kivat ja käytännölliset
talvikengät, isä ihasteli Annan uusia
kenkiä.
– Onpa mukavasti
kasvunvaraa, äiti sanoi ilahtuneena Antin
uudesta talvitakista
ja yritti venyttää sen hihoja.
Jos yhtään hymyilytti ja alkoi kiinnostaa miten ostosreissu etenee, löytyy
vastaus sadusta Ei saa!. Myös kuvituksen takia kannattaa tämä kirja avata. Se
on hauskaa ja osuvaa, ja sisältää paljon yksityiskohtia, joita on kiva lasten
kanssa tutkiskella.
Osa tarinoista on aiemmin ilmestynyt Anna ja Antti -sarjan teoksissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti