1. kesäkuuta 2018

Crossan, Sarah: Yksi

Suomentanut Kaisa Kattelus

S&S 2018, 439 s.


Kansi: Aino Ahtiainen



Sarah Crossanin kirjoittama Yksi on säeromaani. Törmäsin mokomaan termiin viime vuoden keväällä. Luin silloin Kirsti Kurosen Pönttö-kirjan. Pönttö teki minuun niin suuren vaikutuksen, että olisin halunnut antaa sen ylioppilaslahjaksi, mutta puoliso esti, koska kirjan nimi oli se mikä oli. Ylioppilas sai kirjansa vasta juhlien jälkeen, mutta mies muisti teoksen nimen vielä tämän vuoden ylioppilaslahjoista keskusteltaessa.

Yksikin on hyvä lahjakirja, vaikka on paljon paksumpi kuin runokirjanohut Pönttö. Yli 400 sivustaan huolimatta se on huomattavan nopealukuinen. Ja sisällöltään se on tosi painava. Antaisin sen peruskoulunsa päättävälle tytölle taikka mahdollisesti jo rippilahjaksi.

Yksi kertoo kahdesta 16-vuotiaasta tytöstä, siskoksista, joilla on yhteinen alavartalo. Mutta miten siamilaisista kaksosista kertovan kirjan nimi voi olla Yksin? Luulen, että nimi liittyy kertojaan: tytöistä vain toinen, Grace, pääsee itse ääneen.

Kirjan nimi on hieno, samoin Aino Ahtiaisen käsialaa oleva kansi. Löysin kirjaston kappaleen vasta haeskelun jälkeen. Sen olisi pitänyt olla nuorten osastolla, mutta se oli päätynyt aikuisten osaston uutuushyllyyn. Hyllyttäjän virhe ei ole suurikaan ihme, sillä ulkoasunsa perusteella Yksin voisi olla aikuisille suunnattu kirja. Ja toki se sopii aikuistenkin luettavaksi, vaikka tarinan kertoja onkin nuori.

Grace on ajattelee samanlaisia ajatuksia kuin kaikki muutkin. Perheeseen kuuluu kaksoissiskon ja vanhempien lisäksi pikkusisko, jota kaksoset kutsuvat hauskalla nimellä. Myös isoäiti asuu perheessä. Erityislaadustaan johtuen Grace on joutunut kohtaamaan toisenlaisia tilanteita kuin keskiarvonuoret, mutta hänellä on siitä huolimatta nuoren ihmisen toiveet. Hän janoaa rakkautta ja vertaa itseään muihin.

Mummi on menossa treffeille miehen kanssa jonka hän
tapasi keilahallissa.
En tiennyt ettö mummi pitää keilaamisesta.
En tiennyt että keilahalleissa voi tavata
     miehiä.
Enkä voi uskoa että  ihmisellä
jonka naama on kurttuinen
kuin ylikypsä avokado
on parempi onni
rakkaudessa
kuin minulla.

Kaipaan pilkkuja, mutta ihmeen luettavaa teksti on ilman niitäkin. Suosittelen kirjaa vähän lukeville. Heikolle lukijalle paksu kirja voi olla kauhistus, mutta nyt teksti on painettu niin ilmavasti, että sivuja saa kääntää palkitsevan tiuhaan. Liehureuna ei tee tästä selkokirjaa, mutta jollain tavalla kirjailija onnistuu toteuttamaan ajatusta "vähemmän on enemmän".






Vain harva siamilaisista kaksosista selviää aikuiseksi. Huoli onkin koko ajan läsnä Gracen perheessä:

Ajan kuluessa
todennäköisyys että me
    yhtäkkiä vain
lakkaamme
olemasta
nousee
sangen korkeaksi.

Erityiset huolenaiheet eivät tietenkään poista niitä tavanomaisia. Perheen isä yrittää hoitaa itseään alkoholilla. Siitä seuraa lisää ongelmia. Perheen elättää äiti, mutta hänenkään työpaikkansa ei ole varma.

Äidin firma irtisnoi aamulla kymmenen ihmistä:
  hips-haps-hups.
Keskipäivällä äiti luuli selviytyneensä teurastuksesta
ja meni lounaalle,
   osti itselleen makkaravoileivän
   ja valtavan kaurakeksin [..].

Mutta iloitseeko äiti ennenaikaisesti? Miten perheen rahat riittävät, jos äitikin saa lopputilin? Entä miten pärjää Gracen pikkusisko?

Säeromaanin määritelmää voit etsiä Aamulehdessä julkaistussa Kurosen haastattelusta. Maailmalla lajia kutsutaan kai termillä verse novel. Suomennoksen keksi kirjailija Anneli Kanto.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti