Teksti ja kuvitus: Jo Hodgkinson
Suomennos: Terhi Leskinen
Mäkelä (2012)
Jo Hodgkinson on palkittu kuvittaja, joka on toiminut mm. Istanbulin kansainvälisessä koulussa kuvataiteen opettajana. Hänen ensimmäinen teoksensa Eläinten kykykisa ilmestyi suomeksi 2010. Ystäväni Niilo on Hodgkinsonin toinen teos.
Eetu on täysin kyllästynyt vanhempiensa uuteen harrastukseen eli taikomiseen. Etenkin kun useimmat taiat epäonnistuvat pahasti… Äidin käyttämät pullot salaperäisine sisältöineen herättävät Eetussa kuitenkin pelonsekaista kiinnostusta.
Kun hän uskaltaa
lähemmäs hiipiä,
hän näkee kärpäsen siipiä,
vihreitä liskon suomuja
ja etanan, jolla on juomuja.
”Voi äiti, ethän vain surmaa tätä
tai yksin pimeään kaappiin jätä!”
Eetu ottaa etanan lemmikikseen ja alkaa kutsua sitä Niiloksi. Niilo oppii lukemaan, leikkimään ja jopa rullalautailemaan (kypärä päässä, bravo!), mutta vanhemmat eivät arvosta etanaa lemmikkinä lainkaan. He loitsivat Eetun eteen omasta mielestään kiinnostavampia eläimiä, jotka kaikki ovat tosi isoja eli valaan, norsun ja tiikerin. Eetua mikään ei horjuta: hänen ystävänsä on Niilo. Tämä on kuitenkin poistunut kotoa murhemielin ja itsensä hylätyksi tuntien, mikä puolestaan hermostuttaa Eetun. Syntyy hurja mylläkkä, jonka keskellä isä miltei tulee syödyksi, kunnes urhea ja neuvokas Niilo palaa pelastamaan tilanteen. Tässä vaiheessa Eetun vanhemmatkin ovat oppineet jotain:
Ei loitsuihin kannata haaskata aikaa.
On ystävyys kaikkein parasta taikaa.
Kirjan kuvituksessa on käytetty kirkkaita ja puhtaita perusvärejä. Henkilöiden vaihtuviin ilmeisiin kannattaa kiinnittää huomiota ja myös yksityiskohtiin keskeisten tapahtumien ulkopuolella, kuten Niilon puuhiin sivun alalaidassa. Kirjan sanoma aidosta ystävyydestä on suloinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti