27. toukokuuta 2011

Saarinen, Teemu: Iskä osaa melkein kaiken

Kuvitus Markus Majaluoma
Helppolukuisiin kirjoihin lukeutuva teos kertoo 12-vuotiaasta Maunosta, jonka iskä osaa kaikenlaista. Iskä on esimerkiksi aika kova urheilemaan ja pelaa jalkapalloa joukkueessa nimeltä FC Hutipotku. Luonnollisesti nestetankkaus on hyvin tärkeä osa urheilua ja FC Hutipotkullakin on futiskauden aikana paljon saunailtoja, joiden aikana tankkauksesta voi huolehtia. Maunon äiskä tosin on ehdottanut, että ehkä joukkueen nimeksi kannattaisi vaihtaa FC Saunailta, joka sitten toisinaan voisi järjestää nestetankkauksen lisäksi myös hutipotkuja.

Maunon iskän erikoistaitoihin kuuluu myös metsästys ja kerran hän on melkein onnistunut kaatamaan karhun. Iskä ja yksi hänen joukkuekaverinsa, Remppa, olivat juuri mökillä aloittelemassa jalkapallokauden saunailtoja, kun naapuri kertoi, että lähistöllä oli nähty karhu. Iskä ja Remppa tietysti päättivät saada nallen satimeen, mutta mielenkiintoisten juonenkäänteiden jälkeen tuloksena olikin lopulta vuoden luontokuva. Eikä ihan tarkalleen ottaen karhusta…

Iskä innostuu karhujahtikokemuksen jälkeen rakentamaan eräkämpän – omalle pihalleen, mutta tuokaan projekti ei mene ihan täysin suunnitellusti. Kämpän rakentamisen jälkeen on tarpeen loma, ja tällä kertaa iskä valitsee kohteeksi Pohjois-Korean. Äiskä ei ole aivan vakuuttunut kohteesta, vaikka iskä myhäileekin tyytyväisenä päästessään paikkaan, jossa kukaan naapureista ei ole käynyt ennen heitä. Äiskää ei myöskään erityisemmin miellytä lomakohteesta löytynyt hiekkaranta. Tai ei hiekkarannassa ole mitään vikaa, se on aivan upea, mutta kun rannalta puuttuu meri. Eikä ole järveä, jokea tai puroakaan.

Iskä on myös erittäin taitava korjaaja. Iskä ei esimerkiksi tarvitse ulkopuolista apua, kun hotellihuoneen telkkari vaikuttaa olevan rikki – sieltä kun ei tule kuin yhdenlaista ohjelmaa. Kuin ihmeen kaupalla samaan aikaan iskän sähkötöiden kanssa tulee koko hotelliin sähkökatko. Iskä lähtee selvittämään sen syytä ja äiskä ja Mauno saavat seurata pimeältä parvekkeelta, kuinka vuorten rinteitä reunustavien kaupunkien ja maanteiden valot yksi toisensa jälkeen sammuvat räsähdellen.

Perheelle järjestyy melko nopea kyyti takaisin kotiin, iskästä tulee julkkis ja tapahtumaketjusta aletaan tehdä elokuvaa. Elokuvanteon tiimellyksessä äiskälle ja iskälle tulee ero, joka lopulta osoittautuu väliaikaiseksi. Mauno taas ihastuu elokuvassa häntä esittävään tyttöön(!) Päivi Somasaloon ja nähtäväksi jää onnistuuko Mauno hurmaamaan Päivin. Kaiken kaikkiaan tarina on kasvattava kokemus, Maunokin on sen aikana kasvanut ihmisenä peräti 2 cm.

Tämä kirja sopii hauskaksi ja helpoksi lukukokemukseksi aloittelevalle lukijalle. Tarinan juonenkäänteet todennäköisesti imaisevat mukaansa ja kirja tulee huomaamatta luettua kokonaan. Aikuistakin monet iskän tempaukset hihityttävät ja äiskä tuskin on yksin monine tuntoineen, joita aikaansaavan iskän tempaukset aiheuttavat. Kuvia kirjasta löytyy aika vähän, mutta ne ovat hauskoja tarinan lomassa. Kuvitus on mustavalkoista, sarjakuvamaista ja välillä puhekuplilla tai muulla tekstillä varustettua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti